"Huoltosuhde heikkenee." "Talouskatastrofi uhkaa." "On pakko tehdä jotain." Lienet myös lukenut väitteen jostakin. Mutta mitkä ovat väitteen takana olevat merkittävät tekijät ja numerot?
Valtakunnallinen ongelma
Suomen palvelujärjestelmä on tehokas. Harmillista on se, että se on alunperin suunniteltu hoitamaan ihmiset sänkyyn, eikä kotiin. Yli 70-vuotiaille tämä on kohtalokasta. Muutaman viikon petikuuri surkastuttaa vanhuksen lihakset eikä kävely enää onnistu. Loppusijoitus vuodeosastolle on valmis.
Terveyskeskuksen vuodeosaston potilas oli vuonna 2010 keskimäärin 76-vuotias.
Vuoden 2009 lopussa koko maan palvelujärjestelmässä oli sisällä yli 70.000 vanhusta, joista 43 prosenttia oli sanotaanko "kalliilla" paikoilla. Nämä ihmiset ovat palvelujärjestelmässä keskimäärin 3,8 vuotta ja heille osoitettu keskimääräinen hoidon arvo on 165.000 euroa henkilöä kohti (eli n. 3600 eur / kk). Huoltosuhteen ennustetaan heikkenevän nykyisestä arvostaan 0,5 arvoon 0,7 (huollettavaa per työssäkävijä). Tästä suoraan laskettuna nykyisiin vanhustenpalvelujen menoihin kohdistuu 40% leikkauspaine!
Vanhanaikainen järjestelmämme uhkaa meitä taloudellisen kurjuuden lisäksi myös inhimillisellä kurjuudella. Kuka oikeasti haluaa tulla loppusijoitetuksi vuodeosastolle? Siis kauppareissulla tapahtuneen liukastumisen jälkeen?
Pitkäaikaishoito pitää purkaa. Vuodeosastojen Järjestelmän tulee pohjautua (a) inhimillisesti ja (b) taloudellisesti kestävään malliin.
Käytännön ratkaisut ovat paikallisia
Pitkäaikaishoidon purkaminen tarkoittaa käytännössä arjen ja kotona asumisen tukemista. Hollannissa yli 65% vanhuksista asuu päiväpalveluin tuetussa palveluasunnossa (Suomessa 14%). Eli (a) siitä että saa tukea kotona asumiseen voi seurata professori Erkki Vauramon arvion mukaan (b) 1,1 miljardin euron vuotuinen säästö. Tämä tarkoittaa, että nykyisistä kuluista noin 80% ovat seurausta vanhanaikaisesta suunnittelusta ja siitä seuraavasta turhasta makuuttamisesta! Sinäänsä järkyttävää, mutta ratkaisu taloudelliseen ja inhimilliseen kurjuuteen on sentään olemassa.
Palveluasumisen lisäksi tarvitaan kuntoutusta. Seniorit eivät huvikseen tule sairaalaan. Erityisesti kun meillä on liukas talvi, heti leikkauksen jälkeen alkava kuntoutus on erittäin tärkeää. Jorvissa otettiin oppia Ruotsin Karolinska-sairaalan prosesseista. Nyt lonkkamurtumapotilaat pääsevät lähes kaksi viikkoa aikaisemmin sairaalasta kotiin ja vuositasolla säästyy miljoonia euroja:
Potilaat tuntuvat tämän hoidon myötä olevan paremmassa kunnossakin kuin ennen.
Espooseen (eli pääkaupunkiseudulle) on suunnitteilla uusi kuntoutussairaala, josta visioitiin kansallista ja jopa kansainvälistä public-private-partnership (PPP) mallisuoritusta. Eli jos sairaalan toimintaa häiritsevät ulkoiset tai tekniset asiat, veronmaksaja ei köyhdy.
Orkidea-sairaalaa kaavailtiin ensin Puolarmetsään. Kun rahoittajatahoa ei löytynyt kumppanuusmalliin, asiat mutkistuivat. Kun lisäksi rakennuttajat epäröivät ottaa vastuuta uudentyyppisestä rakennuksesta, sairaala nouseekin hieman erimuotoisena HUS Jorvin yhteyteen. Asiasta päätetään tänään (27.2.) Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kumppanuusmallia ei ole vielä heitetty romukoppaan, mutta ilman kumppaneita malli jää paperille, ja sinäänsä kelpo sairaala rakennetaan kaupungin varoilla.
Korjausliikkeet
On tavallaan hämmentävää, miten vuodepotilaita tuottava järjestelmämme on voinut syntyä. Turussa 11% yli 75-vuotiaista on loppusijoitettu. Espoossa elämme noin 3% todellisuutta. Sen sijaan muualla Euroopassa päästään jopa alle prosenttiin. Vaikuttavana tekijänä on, että asiaan haetaan tietoisesti parannusta. Vaikka jäimme kelkasta jo 1960-luvulla, voimme nyt tehdä tarvittavat korjausliikkeet.
Ville Lehtola
Tekniikan tohtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti