perjantai 14. marraskuuta 2008

Poliittiset kähmyt : Ville Espoon Kokoomuksen hallitukseen

Vaalit ovat takana, mutta nelivuotiskausi alkaa vasta vuoden vaiheessa. On siis se hetki, jolloin uusi valtuusto järjestäytyy ja lautakuntapaikat jaetaan. On myös se hetki, milloin vanha valtuusto lyö läpi asiat, mitä ennen vaaleja se ei syystä tai toisesta uskaltanut ottaa esille.

Mitäs tämä järjestäytyminen ja lautakuntapaikkojen jako pitää sisällään? Hurjaa poliittista kähmintää, se on selvä, mutta käydäänpä pari peruskäsitettä ensin läpi.

Pääosin poliittinen kenttä on jaoiteltu kahteen osaan, on
- aluejärjestö, joka vastaa pääasiallisesti uusien jäsenten hankinnasta, ehdokasasettelusta ja vaalityön tukemisesta, ja
- poliittinen elin, eli valtuustoryhmä, joka tekee arkipäivän politiikkaa muodostamalla ehdotuksia, jotka se lyö läpi valtuustosalin napinpainalluksella.

Minut valittiin keskiviikkona Espoon kokoomuksen (aluejärjestö) hallitukseen ja olin jo aiemmin sijoittautunut 3. varasijalle, eli kuulun valtuustoryhmään (poliittinen elin). Positioni on siis toistaiseksi hyvinkin otollinen (siis yhteistyön tekemisen kannalta). Mainittakoon vielä, että olen myös Leppävaaran kokoomuksen hallituksessa. Espoon kokoomus on siis kattojärjestö, ja Leppävaaran kokoomus (paikallisjärjestö) sen jäsen.

Ratkaisevaa tulee vielä olemaan lautakuntasijoitus, joka selviää näillä näkymin ennen joulua.