Tiedepolitiikkaa kokoomuslaisittain

Tiede- ja koulutuspoliittinen keskustelu on ollut kiivasta Kataisen ja Sipilän hallitusten aikana. Olen itse seurannut tilannetta Aalto-yliopiston Akateemisten asiain komitean jäsenenä 2014-2015. Koska asia on vakava, ja Suomelle tärkeä, listaan mikä voisi olla yhden tähän asiaan vaikuttavan tahon, eli Kokoomuksen näköinen linja:

1. Kilpailuttaminen on Kokoomuksen näköistä, ja sitä tulisi tehdä tieteessäkin enemmän. Suomen Akatemian 2016 arvioinnissa todettiin, että avoimen haun kilpailutukset ovat kaikkein vaikuttavimpia panoksiin nähden. Näitä avoimen haun (eli ei teemoitettuja) kilpailutuksia ja niihin käytettyjä rahoja tulisi lisätä (mm. akatemiatutkija, akatemian tutkijatohtori). Suoraan sanottuna poliittinen ohjaus heikentää vaikuttavuutta, eli kansakuntamme ja sivilisaatiomme kehitystä, oli se kuinka hyvää tarkoittavaa tahansa.

2. Erinomaisuus (excellence) lähtee yksilöistä, jotka voivat tukeutua instituutioihin, eikä ns. suuruuden ekonomia tuo kuin keskinkertaisuutta ideoihin. Tiederahaa kilpailuttaessa avoimen haun lisäksi tulisi keskittyä ns. primary investigator-projekteihin, eikä suuriin konsortioihin. Tästä voi käyttää vaikka nimeä nainen ja idea-malli. Vastakohdaksi konsortioiden osapuolilla on helposti erilaiset tavoitteet, ja yhteistyö on nimellistä rahan perässä juoksua. Tästä surullisia esimerkkejä ovat nyt osittain jo lakkautetut strategisen huippuosaamisen keskittymät eli SHOK:it, joihin käytettiin yli puoli miljardia euroa laihoin tuloksin, ja strategisen tutkimuksen neuvoston eli STN:n haku, joka on sisäsiittoista rahanjakoa kun yksilöiden terävistä ideoista on siirrytty konsortioiden maailmaa syleileviin haavekuviin.

3. Kilpailutuksen rahoitusaste tulisi olla sillä tasolla, että noin 20% hankkeista saisi rahoituksen (nyt esim. 9% - 15%). Tämä on niin ikään todettu Suomen Akatemian 2016 arviointiraportissa, ja onnistuu, jos rahoitus kanavoidaan kuten yllä. USA:ssa National Science Foundation on arvioinut, että jos hyväksymisaste tippuu 6 prosenttiyksikköön, rahan hakemiseen käytetään kokonaisuudessaan enemmän resursseja kuin mitä jaettava raha luo.

4. Kilpailun tuomareina tulee käyttää kansainvälisiä (lue: ulkomaalaisia) alansa huippuja, kuten tähänkin asti on tyypillisesti toimittu. Tämä luo erinomaiset lähtökohdat kilpailutuksen onnistumiselle.

Lopuksi voisi todeta, että jos jokaiselle tieteentekijälle annetaan mahdollisuus kilvoitella rehdisti, ja lähtö kisaan samalta viivalta, missä mitalit eivät ihan heti lopu kesken, tiedepolitiikasta löytyisi varmasti vähemmän nuristavaa.

Ville Lehtola
Tekniikan tohtori
Kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu (kok), Espoo

Lasten varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden rajaamisesta

Johdanto

Liittyen maan hallituksen valintoihin, Espoon kaupunginhallitus käsittelee muutoksia varhaiskasvatusoikeuteen ma 1.2.2016. Valtuusto päättää asiasta lopullisesti. Virkamiesten laatima pohjaesitys on uuden lain sallima varhaiskasvatusoikeuden rajaus täysipäiväisestä 20 tuntiin viikossa. Erityisellä tarveharkinnalla voisi saada yli 20 tunnin oikeuden.

Varhaiskasvatus on nimensä mukaisesti tavoitteellista toimintaa, kun päivähoito viittaa enemmän lasten säilytykseen.

Arvovalinta

Jokaisella arvolla on kustannus. Esimerkiksi me maksamme yhteiskuntana siitä, että meillä on demokratia. Maksamme myös siitä, että meillä on itsenäinen oikeuslaitos. Ja maksuton koulutus. Ja haluammekin maksaa. Varhaiskasvatusoikeuden rajaus tarkoittaa sitä, että olisimme valmiita luopumaan seuraavista arvoista.

Sivistys ja mahdollisuuksien tasa-arvo kärsivät sikäli, kun mahdollisuus kielikylpy-, montessori- ja muuhun vastaavaan varhaiskasvatukseen poistuvat esimerkiksi isoveljiksi tai -siskoiksi tulevilta. Yksityisten palveluntuottajien toimintamahdollisuudet heikkenevät.

Perheiden valinnanvapaus vähenee, kun perheen tilanteesta ei päätä ainoastaan perhe itse. Samalla valinnanvapaus-argumentilla olen myös sitä mieltä, että julkisia palveluita (myös sosiaali- ja terveyspalveluita) pitää kilpailuttaa laadun ja tehokkuuden maksimoimiseksi.

Yksityisyyden suoja pienenee, koska jos perheen vanhempi ei esimerkiksi hae isompaa lasta vauvan kanssa samaan aikaan kuin muut vauvaa hoitavat vanhemmat, on muille ilmeistä että perheessä on mielenterveysongelmia.

Varhaiskasvatuksen tavoitteet eivät välttämättä toteudu kaikille. Virkamiehet toteavat, että "varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteuttaminen osaviikkoisessa varhaiskasvatuksessa on haasteellista" ja valmistelu on kesken siltä osin "millaisia vaihtoehtoja perheille tarjotaan kokopäiväistä lyhyempään varhaiskasvatukseen".

Säästö

Arvokustannus on tässä tapauksessa kaupungin säästö. Virkamiesarvion mukaan rajaaminen Espoossa toisi 1,8M eur säästöä vuonna 2016 ja 4-5 Me myöhempinä vuosina. Rajaus koskisi noin 2000 lasta. 5Me vuotuinen säästö tarkottaisi sitä, että kun laskennallinen kustannus lapsen kunnallisesta varhaiskasvatuksesta on 1200e /kk, niin tällä rajauksella se olisi 227 e/kk vähemmän, eli alle viidesosan. Karkeasti voi siis sanoa, että yli 80% laskennallisista säästöistä menisi tehottomuuden lisäämiseen kaupungin omassa palvelutuotannossa.

Mikäli yksityiset palveluntuottajat eivät halua rajauksen luomia "puolikkaita" lapsia, joko siksi että on parempia maksavia asiakkaita, tai siksi että heiltä loppuvat rahat, nämä lapset siirtyvät kunnalliseen varhaiskasvatukseen. Tämä on vaikea juttu kahdesta syystä. Ensinnä kaupungille tulee vaikeuksia löytää paikkoja näille lapsille, mikä luo lisäpaineita rakentaa uusia päiväkoteja. Toiseksi siirto syö säästön, koska yksityinen palvelutuotanto voi olla kaupungille paljonkin edullisempaa, sillä yksityisen hoidon tuki on vain 366e/kk - 933e/kk.

Johtopäätös

En tue uuden lain mukaista rajaamista. Rajaamisen inhimillinen vaikutus on iso verrattuna saavutettuihin säästöihin. Mannerheimin lastensuojeluliittokaan (MLL) ei tue rajaamista, koska se lisää lasten eriarvoisuutta (katso lausunto1 ja lausunto2 hallituksen lakiesityksestä).

Sen sijaan aion esittää, että Espoon varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön kellokortit kuten mm. Ouulussa. Kellokortti leimataan kun lapsi tuodaan tai haetaan. Näin saadaan todellisesta palvelutarpeesta tietoa, mitä voidaan käyttää säästöjen saavuttamiseksi ja tuntiperustaiseen laskutukseen siirtymiseksi.

IT-toimintojen ja hankintojen poliittinen ohjaus

Maan hallitus on linjannut sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen kuuluvan itsehallintoalueille, ja lähettänyt 20.11.2015 nämä linjaukset lausunnolle kuntiin. Nyt on tilaisuus vaikuttaa myös siihen, miten IT (tai ICT) sote-palveluissa järjestetään. Linjausten peruslähtökohta on, että valtakuntaan tulee yksi tietohallinto. Olen kaupunginhallituksen jäsenenäkin esittänyt seuraavaa lisättäväksi Espoon lausuntoon, kohtaan mikä sallii vapaamuotoiset kommentit:

Yhden IT-toimittajan loukun välttämiseksi valtakunnallinen tietohallinto ei saa tarkoittaa yhtä valtakunnallista tietojärjestelmää. Yhden järjestelmän kankeus haittaa organisaatioiden kehitystä, ja erikoisyksiköiden integraatiota. Sen sijaan valtakunnallisen tietohallinnon päätehtävä on laatia ja ylläpitää kansallisia tietojärjestelmämääritelmiä, jotka koskevat itsehallintoalueita ja sote-tuottajia (vrt. Viron X-Road). Ylimenokaudella itsehallintoalueille ja tuottajille annetaan 2-5 vuotta siirtymäaikaa päivittää oma tietojärjestelmäarkkitehtuurinsa vastaamaan määritelmiä, alkaen niiden asetuspäivästä. Määritelmiin siirtyminen on pakollista. Näin kaikki järjestelmät saadaan kommunikoimaan keskenään, niin että tieto organisaatioiden välillä kulkee sähköisesti. Määritelmät mahdollistavat järjestelmähankintojen pilkkomisen pienempiin osiin, niin että organisaatioiden ketterä kehittäminen on mahdollista, ja pk-yrityksetkin voivat osallistua kilpailutuksiin, joiden yhteiskoko on 2-3% julkisesta sote-budjetista.

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa määritelmien elinkeinopoliittista merkitystä. Kun soten osuus on noin 60% julkisesta vuotuisesta käyttötaloudesta, ja IT:n osuus eri palvelusopimuksina ja järjestelmäkorvauksina on noin 3% tästä, sote IT edustaa noin prosenttia (1%) koko julkisesta sektorista. Ei ole samantekevää, käytetäänkö tämä raha ketterään kehitykseen kotimaisten pk-IT-yritysten kautta, vai maksetaanko se vastineeksi yhdestä monoliittisesta tietojärjestelmästä, joka kangistaa organisaatioiden kehityksen. Lisätietoja löytyy aiemmasta jutusta.

Appropoo, 7.12.2015 kaupunginvaltuustossa kannatin Tiina Elon toivomusesitystä ensi vuoden talousarvion hyväksymisen yhteydessä:

Luottamushenkilö- ja johtamisuudistuksen yhteydessä varmistetaan ICT-toimintojen ja hankintojen riittävä poliittinen ohjaus. 

Poliittinen ohjaus joutuu tällä saralla osittain korvaamaan muun ohjauksen puutteita. Esimerkiksi valtiovarainministeriön vuonna 2009 aloitetussa sähköisen asioinnin ja demokratian edistämisohjelmassa (SADe) tavoitteena oli sähköistää kaikki keskeiset palvelut vuoteen 2013 mennessä. Tavoite ei toteutunut. Syitä on varmasti useita. Huomattavaa kuitenkin on, että ministeriön ohjelman tavoitteet koskivat etupäässä kunnallisia palveluita, koska valtio ei järjestä juuri muita kuin poliisin palvelut. Aiemmin mainitsemani määritelmät ovat eräänlaisia terveydenhuollon standardeja, jotka olisivat olemassaolollaan ohjanneet tässäkin tekemistä oikeaan suuntaan. Niitä pitää osata vaatia.

Toivottavasti hyvät argumentit purevat itsehallintoalueuudistuksen laatijoihin. Sote-IT:n kanssa olisi vaihteeksi aika onnistua.

6.1.2015
Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu (kok)
Espoo

EDIT:

Lopulliseksi muodoksi kristallisoitui:

Valtakunnallinen hankintaorganisaatio ja mahdollinen ICT-palvelukeskus eivät saa johtaa monopoleihin. Siksi valtakunnallisen tietohallinnon päätehtävä tulee olla laatia ja ylläpitää kansallista tavoitearkkitehtuuria, joka koskee itsehallintoalueita ja sote-tuottajia, ja joka sisältää yhteiset tietomääritelmät (vrt. Viron X-Road). Ylimenokaudella itsehallintoalueille ja tuottajille annetaan siirtymäaika, jona päivittää oma tietojärjestelmäarkkitehtuurinsa vastaamaan tavoitearkkitehtuuria. Siirtyminen on pakollista. Näin kaikki järjestelmät saadaan kommunikoimaan keskenään, jolloin tieto organisaatioiden välillä kulkee sähköisesti. Määritelmät mahdollistavat järjestelmähankintojen tekemisen modulaarisesti, vaiheittain ja pienemmissä osissa, niin että organisaatioiden ketterä kehittäminen on mahdollista, ja pienillä toimittajillakin on mahdollisuus tulla palvelujen tuottajiksi.