keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mikromuovit - ihmisen ja ympäristön uusi vihollinen

Mikromuoveiksi määritellään muovinpalat, joiden läpimitta on alle 5 mm. Mikromuoveja on lähes joka paikassa ja ne ovat vaarallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Erityisen haitallisessa kokoluokassa ovat ne partikkelit, jotka ovat niin pieniä että niitä ei voi silmin havaita, mutta jotka vaikuttavat solutason toimintoihin.

Maailmanlaajuisesti vuosittain 5-12 miljoonaa tonnia muovia päätyy meriin (1), josta 1-2 miljoonaa tonnia jokien kautta (2). Kaikesta tästä noin 1% on ns. kelluvaa mikromuovia, jota päätyy helposti merenelävien elimistöön ja tutkijoiden planktonverkkoihin (3). Muovia on siis merisuolassa, simpukoissa, katkaravuissa ynnä muissa meren tuotteissa (6). On spekuloitu, että mikromuovit nousisvat aerosoleina ilmaan veden höyrystymisen kanssa ja sataisivat takaisin maahan, mutta tästä en löytänyt mitään vankkaa osoitusta.

Kaupunkiympäristössä mikromuoveja löytyy ilmasta ja jätevedestä (mm. fleece, akryyli ja polyesteri-vaatteet pesukoneissa) (4) ja juomavedestä (5). On vielä mysteeri, missä ja miten muovi nousee ilmaan.

Ongelma

Terveyshaitat ihmisille muodostuvat siitä, kun mikromuovia joutuu elimistöön juomisen tai syömisen kautta. Muovinpalat ovat voineet absorboida eli imeä itseensä muita kemikaaleja, joista osa voi olla myrkyllisiä (PBT, Persistent Bioaccumulative Toxic) (6). Myrkyt haittaavat esimerkiksi luonnollista hormonitoimintaa. Sama pätee myös eläimille ja kaloille. Lisäksi partikkeleiden kokoluokka voi aiheuttaa ongelmia, sillä kehon luonnollinen puolustuskykymekanismi on melko avuton ja ne voivat varastoitua elimistöön pitkäksi ajaksi (7).

Ratkaisu

Jokamiehen toimin asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi lopettamalla keinokuituvaatteiden ostamisen, ja suosia luonnonkuituja, mm. puuvilla, villa. Suurempia ratkaisuja kuitenkin tarvitaan. Toimenpiteet voisivat olla seuraavanlaisia:
  1. Juomavesi ja jätevedet tulee suodattaa puhtaiksi muovista
  2. Merten puhdistamiseen tähtääviä toimenpiteitä tulee lisätä asteittain
  3. Muoville tulee asettaa merkittävä haittavero vaarallisuuden mukaan
  4. Ratkaisuihin keskittyvälle tekniikan tutkimukselle tulee varata resursseja
  5. GreenTech-yritystuet tulee keskittää ratkaisuiden skaalaamiseen

Viitteet

En käyttänyt hyperlinkkejä, niin tätä tekstiä on helpompi jakaa eri muodoissa.
(1) http://science.sciencemag.org/content/347/6223/768
(2) https://www.nature.com/articles/ncomms15611
(3) http://theconversation.com/far-more-microplastics-floating-in-oceans-than-thought-51974
(4) https://hal-enpc.archives-ouvertes.fr/hal-01150549v1
(5) https://www.theguardian.com/environment/2017/sep/06/plastic-fibres-found-tap-water-around-world-study-reveals
(6) https://eic.rsc.org/feature/the-massive-problem-of-microplastics/2000127.article
(7) http://ec.europa.eu/health/scientific_committees/opinions_layman/en/nanotechnologies/l-2/6-health-effects-nanoparticles.htm

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Länsimetron salaiset paperit konsernijaostosta katsoen

Taustaksi, ennen kuin puran provokatiivista otsikkoa, todettakoon miksi alunperin päädyttiin osakeyhtiömuotoon. Länsimetro Oy perustettiin siksi, että sen sisäiset päätökset eivät ole valituskelpoisia. Yhtiön ei tarvitse noudattaa hallintolakia. Espoossa ja Helsingissä oli siis aavisteltu valituksia tulevan siinä määrin, että rakentaminen hidastuisi oleellisesti. Eipä siinä, olisivat nämä valitukset kuitenkin todettu aiheettomiksi, sillä toimeenpanevista päätöksistä ei voi valittaa. Mutta rakentaminen olisi hidastunut oikeuskäsittelyjen vuoksi.

Osakeyhtiö on siis rakentamista nopeuttava asia. Koska hidas rakentaminen nostaa hankkeen hintaa esimerkiksi maanrakennusindeksin nousun takia, nopeuttaminen eli osakeyhtiömuoto säästää rahaa.

Koska yhtiötä ei sido myöskään julkisuuslaki, sen ei tarvitse luovuttaa mitään tietoa mitä se ei itse halua antaa. Siksi lehdistö ei saa yhtiön tilaamia selvityksiä, ja kirjoittaa näyttävästi "salaamisesta".

Kaupunki haluaa avoimuutta. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti yksimielisesti 21.11.2016 esityksestäni (a) poistaa uudesta konserniohjeesta luottamushenkilöitä koskevan kiellon jakaa eteenpäin yhtiöistä saatua tietoa, ja (b) selvittää kaupungin omistamien yhtiöiden saattamista julkisuuslain piiriin, sisältäen Länsimetro Oy:n. Tätä kirjoitettaessa konsernijaoston 21.11.2016 päätöstä erityistilintarkastamisen suorittamisesta yhtiössä, jonka jaoston puheenjohtaja teki ja jota kannatin, on alettu toimeenpanna, nyt kun aiemmat yhtiön tilaamat selvitykset kustannusnousujen ja viivästysten syistä ovat valmistuneet.

Miksi Länsimetro Oy sitten ei julkista tilaamiaan selvityksiä? Koska se on saanut suositukset kahdelta eri asianajotoimistolta toimia näin (Asianajotoimisto Brander & Manner Oy ja Asianajotoimisto Uoti, Sotamaa & Co).

Yhtiö on ajautunut jo kolmeen riitaan urakoitsijoiden kanssa. Kaksi näistä on etenemässä käräjäoikeuteen ja yksi on sovittu. Kyse on rahasta. Siitä kenen syytä viivästykset ovat. Tunnelissa on ehkä ollut ahdasta ja tekijät eivät ole aina päässeet välineidensä kanssa tekemään sitä mitä heiltä on tilattu, siihen aikaan mikä on sovittu. Oikeudessa selvitellään kuka on velkaa kenelle.

On arvattavissa, että päärakennuttajakonsultti Sweco PM ja Länsimetro Oy ovat erimielisiä viivästyksen syistä ja siitä kuka korvaa myöhästymisestä aiheutuneet kustannukset. Tämän potentiaalisen riidan sovittelussa tieto on valtaa. Länsimetro Oy:n päätös olla julkistamatta tilaamiaan selvityksiä todennäköisesti johtuu tästä ja muista mahdollisista riidoista, ja sitä kautta säästää veronmaksajien rahoja.

Kun kaikki riidat on ratkaistu, eli taloudellisen vahingon riski poistuu, yhtiön tiedot yksityiskohtia myöten tulee saattaa julkiseksi. Näin päätimme tänään konsernijaostossa.

Ville Lehtola (kok)
Kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston jäsen, valtuutettu
Espoo


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Koulut kuntoon!



Homekoulut on syytä korjata ja kaikille turvata terveet oppimis ja -työskentelytilat.

Tilannekuva Espoosta

Loppuvan valtuustokauden alussa kaupunki korjasi/uudisrakensi noin 2 koulua vuodessa, ja kun kouluja on yli 100 niin sehän on mahdoton yhtälö, että jokainen koulu kestäisi 50 vuotta ilman operaatioita. Tämän lisäksi "korjausvelkaa" on pitkältä ajalta, eli kouluja pitäisi saada kuntoon 4-6 kpl vuositahdilla. Haasteena on paitsi ylimenokauden resurssointi, erityisesti resurssien hukkaaminen, johon pitää pureutua. Kokoomus harkitsee johtoroolin eli kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston puheenjohtajuuden ottamista vaalien jälkeen itselleen, jotta hommaan saadaan lisävauhtia. Kirjoitan tämän näin kaupunginhallituksen jäsenenä.  

Tulevat toimet ja tahtotila

Itselleni koulujen (ja muidenkin sisätilojen) kunto on ensiarvoisen tärkeä asia. Olen itse onnistunut välttämään sairaat tilat. Nopea rahoitus hoidetaan lainalla, ja pitkällä aikavälillä suunnittelu- ja rakennusprosessit otetaan kokonaisuutena haltuun.

Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu (kok)
Espoo


PS. Seuraavaksi Espoon Kokoomuksen viime kauden aikaansaannoksia ja suunnitelmia tulevalle kaudelle. Mitä on tehty tällä valtuustokaudella?

Lähihistoriaa ja saavutuksia

  1. vastuunjako on selkiytetty (mutta se edellyttää, että rehtorit reklamoivat ongelmista ensin tilakeskukseen kuten vuokralaisen kuuluu)
  2. vastuu korjaus- että rakennusprosesseista on tilakeskuksella
  3. vastuu väistötilojen järjestämisestä on tilakeskuksella; väistötilojen kulut peritään hallintokunnalta, mikä on väärin; toisaalta on mahdollista käyttää kalliita lyhytaikaisia väistötiloja tai edullisempia pysyviä väistötiloja
  4. viestinnän hoitamiseen on määritelty proseduuri, jossa jokaisella osapuolella on omaan ammattitaitoon perustuva rooli
  5. epäillyn sisäilmaongelman käsittelylle on määritelty proseduuri, joka on huomattavasti aikaisempaa nopeampi. Kouluterveydenhoidon rooli tilanteen seuraajana on nostettu kärkeen.
  6. korjauskohteet tutkitaan työn pohjaksi, mutta vanhojen rakennusten korjaamiselle on tyypillistä, että työn edetessä paljastuu uusia korjattavia kohtia. Kuitenkin pyritään korjaamaan vain se, mikä on pilalla, ei sitä, mikä on kunnossa.
  7. suunnitteluun, rakennuslupaprosessiin ja kilpailuttamiseen menee se aika, mikä siihen menee. Joissain tapauksissa (esim. Jousenkaari) halutaan samalla tehdä jotain, johon tarvitaan asemakaavamuutosta, ja siihen menee lisäaikaa
  8. korjausta odottavista kouluista on pitkä lista, jossa virkamiehet ovat asettaneet ne prioriteettijärjestykseen usean eri tekijän perusteella. Luottamushenkilöt ovat nostaneet homevaurioisimpia kouluja listan kärkeen.
  9. On perustettu kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto, joka on samalla tilakeskuksen johtokunta. Eli tilakeskus on liikelaitos, mutta se ei kuitenkaan saa itsenäisesti päättää tilojen kunnossapidosta, vaan valtuusto rajoittaa sitä talousarviolla. Nykymallilla päästään edelleen lainaamaan taseesta.
  10. valtuustoryhmä ja sen puheenjohtajisto on tavannut ja kuullut keväällä 2017 asiantuntijoita (rakennusalan yritykset, Aalto-yliopiston rakentamisen tuotantotalouden professori, Työterveyslaitoksen sisäilma-asiantuntija) jatkotoimenpiteiden määrittelyä varten.

Mitä tehdään seuraavaksi?

  • Tieto on valttia. Asioista on otettava vielä paremmin selvää. Uudet valtuutetut ja erityisesti tila- ja asuntojaoston jäsenet tulee perehdyttää rakentamisen ja korjausrakentamisen lainalaisuuksiin. On kuunneltava alan parhaita asiantuntijoita, jotta voidaan muodostaa oikea tilannekuva asioiden ratkaisemiseksi. Ongelma ei ole vain Espoon ongelma. Saman asian kanssa kamppailevat muut suuret kaupungit. Ehdotamme, että on laadittava verkostomainen malli, jossa yhteistyössä muiden suurten kaupunkien kanssa kutsutaan yhteiseen foorumiin parhaat asiantuntijat yliopistoista, rakentajista, rakennuttajista ja suunnittelijoista. Hyödynnetään tutkimustietoa siinä, miten pystytään tekemään kestävämmin se, mitä tehdään. Päätökset korjaamisesta tai purkamisesta on tehtävä analyyttisesti. Päätökset on toimeenpantava nopeammin. Kaikkien osallisten on opittava luottamaan toisiinsa. Kun luottamus syntyy, saadaan työrauha tehdä oikeita toimenpiteitä
  • Käytetään verorahat vastuullisesti. On rakennettava paremmin ja korjattava kestävämmin. Tilaohjelmat vakioidaan. Käyttäjälautakunta laatii koulu-ja päiväkotiverkot ja ilmaisee tarpeen tiloille. Tilapalvelut toteuttaa tilat. Hankkeille on määritettävä aiempaa selkämmin hankkeen omistaja, joka on vastuussa toteutuksen aikataulusta ja budjetista. Samalla rahalla saadaan enemmän, kun otetaan käyttöön tyyppikoulut ja –päiväkodit. Suunnitteluprosessi tehdään avoimemmaksi ja toimijat otetaan mukaan varhaisemmassa vaiheessa, jotta markkinoiden osaamisesta saadaan parempi hyöty. 
  • Keskitytään palvelun tuottamiseen. Kaupungin ydintehtävä ei ole rakennusten omistaminen. Meillä on jo nyt myönteisiä kokemuksia siitä, että lukiota käydään Aalto-yliopiston tiloissa (school as a service). Länsimetron seutuun järjestetään tilat muutenkin kuin rakentamalla perinteisiä koulurakennuksia. Näistä kokemuksista opitaan ja tavoitteena on konseptoida uusi malli koulun ja päiväkotien toiminnan järjestämiseksi. Tässä hyödynnetään myös kokemuksia muista Euroopan maista. Tutkitaan avoimesti uusien rahastomallien käyttöönottoa. Koska kaupungissa on joka tapauksessa useita elinkaarensa päässä olevia rakennuksia, korjaustöiden aikaisiin väistöihin on haettava suunnitelmallisuutta. Yhtenä vaihtoehtona on pysyvien väistötilojen etsiminen. Jossain määrin tilojen tehokasta käyttöä voidaan tukea suuntaamalla asuntotarjontaa lapsiperheille alueilla, joissa on vapaata tai vapautuvaa tilaa tarjolla.
  • Rakennusten oikeanlaiseen käyttöön tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Isoilla kiinteistönomistajilla on tyypillisesti kiinteistöpäällikkö / -päälliköt, jotka näkevät kiinteistöjen tilan ja toiminnalliset tarpeet. Heidän tehtävänään on pitää kiinteistöt kunnossa. Rakennukset eivät kestä, jos niitä käytetään väärin tai niiden huolto- ja korjaustoimet laiminlyödään. Siksi rakennuksille tulee laatia oma käyttö- ja huoltokirja, jotta niitä käytetään ja huolletaan oikein. Käyttö- ja huoltokirjan avulla voidaan saavuttaa halutut käyttöolot, rakenteiden ja laitejärjestelmien suunnitellut käyttöiät sekä hyvä energiatalous järkevästi ja taloudellisesti. Kiinteistönpidon kokonaishallinnan kulut on saatava näkyviin, jotta epämääräiset kulut eivät valu ylisuurina sisäisiin vuokriin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Koneiden uhka

Riemuitsimme kun saimme kokousten esityslistat ja pöytäkirjat sähköisiksi neljä vuotta sitten. Jotkut asiat, kuten kaavat, voivat olla vireillä useita vuosia, ja on hyödyllistä voida helposti palata aiempien päätösten pariin. Tiedon jakaminen ulkopuoliselle helpottui myös suuresti, kun esimerkiksi linkkien jakaminen someen tuli mahdolliseksi. Olimme myös iloisia, kun kaupunginvaltuuston kokouksia alettiin videoida, ja espoolaisille tarjottiin täten mahdollisuus seurata valtuuston työskentelyä. Ilmassa oli avoimen demokratian ja laajemman vuoropuhelun tuoksua.

Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa tietosuojavaltuutettu suosittaa pitämään pöytäkirjoja verkossa enintään vuoden verran. Sivusimme aihetta maanantaina kaupunginhallituksen iltakoulussa. Mitä ihmettä?

Koneellinen tiedonlouhinta on edennyt kuvien, tekstien, ja muun koneellisesti luettavan tiedon saralla. Louhinnalla on perinteikkäät tarpeensa. Kaupalliset tahot ovat pitkään halunneet kohdistaa mainoksia ja myydä tuotteitaan kuluttajatottumusten perusteella, ja tähän on käytetty myös kaikille tuttuja K- ja S-asiakaskortteja ja niiden tuottamaa tietoa. Vuonna 2016 maailmassa tapahtui kuitenkin jotain erilaista, joka jää historiaan. Tapahtui Brexit ja tapahtui Trump.

Jos yllätyit edellä mainituista ilmiöistä, niin yllätyit tekniikan kehityksestä. Viimeisin kehitys koneellisessa tiedonlouhinnassa mahdollistaa somen käyttäjien psykologisen profiloinnin.Toisin sanoen, äänestäjien psykologinen profilointi mahdollisti poliittisen täsmämarkkinoinnin. Cambridge Analytica-yhtiön myymä palvelu perustuu muun muassa Michal Kosinskin psykologiseen tutkimukseen siitä, miten erilaiset ihmiset käyttäytyvät somessa.

Nykyteknologia mahdollistaa myös julkisten asiakirjojen louhinnan. Ja tämän tiedon yhdistämisen päättäjien some-näkyvyyteen ja muuhun tietoon.

Aivan.

Seuraava askel on se, että päättäjät profiloidaan. Onhan meillä ollut aiemmin vaalikoneita, joilla ehdokkaat ja äänestäjät ovat voineet löytää toisiaan. Mutta koneellinen profilointi, joka yhdistää monia tietolähteitä, yltää kuitenkin huomattavasti pidemmälle. Meidän pitää pohtia, millaisille tahoille näitä aiempaa laajempia henkilörekistereitä voi päätyä, ja saa päätyä. Siksi tietosuojavaltuutettu linjaa ihan oikein.

Tosin keskitiekin on olemassa. Voimme laittaa tiedot saataville niin, että vain ihmiset pääsevät niihin käsiksi, eivät koneet. Tämä onnistuu paitsi vanhalla tavalla, eli pyytämällä asiakirjoja kaupungin kirjaamosta tai virkamiehiltä, mutta myös siten että käyttäjä palvelee itseään. Esimerkiksi verkossa on laajalti käytössä ns. captcha-testejä*. Näissä käyttäjä esimerkiksi tunnistaa muutamasta kuvasarjasta jotain sellaista mitä kone ei osaa tunnistaa, ja sitten saa haluamansa asiakirjan sähköisesti. Voimme saavuttaa sekä yksityisyydensuojan että avoimen demokratian.



Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu (kok)
Espoo

*: CAPTCHA (a backronym for "Completely Automated Public Turing test to tell Computers and Humans Apart") is a type of challenge-response test used in computing to determine whether or not the user is human. (wikipedia)

(Päivitetty tekstin loppuosaa palautteen pohjalta, klo 20.02.)