Enää kuukausi vaaleihin

Kesä on jo kääntynyt syksyksi ja kalenteri alkaa olla täynnä vaaleihin liittyviä tapahtumia. Kampanja on lähtenyt toden teolla käyntiin.

Hienointa vaalityössä on uusien ihmisten kohtaaminen ja heihin tutustuminen. Sosiaalinen kanssakäyminen ja asioiden halki puhuminen sujuu yleensä mukavissa merkeissä. Poikkeuksien kautta kertyy vähintäänkin kokemuksia.

Vanhoille tutuillekin riittää aikaa. Parasta politiikassa on, että sitä saa tehdä yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Sensuuri on palannut Suomeen

Valtion virkamieskoneisto on pitänyt hyvin lakia ja järjestystä yllä. Lainsäätö- ja toimeenpanovallan piirissä on siis voitu luottaa siihen, että mikä tahansa laki tai toimeksianto on toteutettavissa. Tästä seurauksena virkamieskoneisto on alettu nähdä eräänlaisena mustana laatikkona, joka ottaa sisään toimeksiantoja ja suoltaa nikottelematta ulos niiden toteutuksen.

Ongelmallisia tilanteita on alkanut ilmaantua, kun oletusta on ryhdytty soveltamaan tietotekniikkaan liittyviin asioihin. Suuri osa internetin sisällöstä sijaitsee palvelimilla, jotka ovat Suomen rajojen ulkopuolella, poliisin toimivallan ulottumattomissa. Toimivallan puutteesta seuraa turhautumista, joka valitettavan usein näkyy yrityksenä paikata varsinaisten ongelmien näkyviä oireita demokratiaan kuulumattomalla työkalulla, sensuurilla. Sen sijaan, että sensuuria käytetään oireiden peittämiseen, tulisi keskittyä itse ongelmien ratkaisemiseen kansainvälisellä kentällä, tekemällä yhteistyötä muiden valtioiden virkamiesten kanssa.

Muiden keinojen puuttuessa virkavallan avuksi on valjastettu tietoliikenneyhteyksiä tarjoavia yrityksiä. Yhteiskuntavastuun jakaminen ilman valvontaa on arveluttavaa, sillä mikään virkamiestaho ei kontrolloi toiminnan lainmukaisuutta. Valitusoikeutta ei ole.

Kyvyttömyys asioiden hoitamiseen pitäisi ensin myöntää, jotta tilannetta voitaisiin parantaa. Ongelmien lakaiseminen maton alle sensuurin keinoin vain pahentaa tilannetta, kun ongelmat poistuvat yleisestä tietoisuudesta.

Biopassit eivät tuo turvaa

Ihmisten yksilöllisiä piirteitä eli biometrisiä tunnisteita on aina käytetty tunnistamiseen. Esimerkiksi ihmiset tunnistavat toisensa kasvojen tai äänen perusteella. Kun aikaisemmin tiedot henkilöiden biometrisistä tunnisteista ovat sijainneet ihmisten muistissa ja dokumenteissa kuten passissa tai ajokortissa, nykyään ne ovat pitkälti myös elektronisessa muodossa.

Nykyteknologia on myös mahdollistanut uusia tunnisteita: sormenjäljet ja silmän iirikset on havaittu yksilöllisiksi. Rikostutkimus on hyödyntänyt DNA-näytteitä, joita on mahdollista ottaa vaikkapa ihmisiltä jatkuvasti putoavasta hilseestä tai hiuksista. Biometristen tunnisteiden lisäksi on tullut koneellisia tunnisteita kuten sosiaaliturvatunnus, luottokortin ja passin numero, jotka kaikki ovat henkilölle yksilöllisiä.

Elektronisesti varastoitu tieto aiheuttaa haasteita. Biometristen tunnisteiden käytön lisääminen kasvattaa niitä sisältävien tietokantojen rikollisia markkinoita ja houkuttelee tietomurtoihin. Jos tieto leviää tietomurron tai jonkun muun toimen kautta, ihmisen henkilöllisyys joutuu vääriin käsiin. Sormenjälkien jäljentäminen on mahdollista ja pudonneita hiuksia voi kerätä talteen.

Tähän päivään asti sormenjälkiä on voitu käyttää rikostutkinnallisiin tarkoituksiin, sillä on voitu olettaa, että riski lavastamiselle on lähes olematon. Mitä laajemmalti biometrisiä tunnisteita käytetään, sitä houkuttelevammaksi esimerkiksi sormenjälkien väärentäminen kasvaa. Rikostutkinta vaikeutuu, kun ei enää voida suoraan olettaa, että löydetty sormenjälki olisi alkuperäinen. Pahimmassa tapauksessa syyttömiä tuomitaaan.

Kuvallinen henkilöllisyystodistus kuten passi on edelleen varmin tunniste. Sitä ei voi huomaamattomasti ottaa pois, ryöstö kyllä huomataan. Jos passiin lisätään biometrisiä tunnisteita kuten sormenjäljet, turvallisuus ei lisäänny, sillä jo pelkkä väärennetty kuvallinen passi jää haaviin kun passissa olevaa kuvaa verrataan tietojärjestelmässä olevaan. Jos taas viranomaisten tietojärjestelmä on murrettu, passissa olevien biometristen tunnisteiden määrän kasvattaminen ei auta.

Nanotieteen seminaari

Kaksi päivää kestänyt seminaari käsitteli Suomen Akatemian nanohankkeita. Ennusteet ovat selvät: nanoteknologia tuo mukanaan terveysriskejä. Ei-toksiinisista valmistetut nanohiukkaset voivatkin olla tuhoisia esimerkiksi keuhkosoluille. Asian suhteen ei kuitenkaan tarvitse kiihkoilla tai panikoida, on kyse vain asioiden hallinnasta.

Historiasta muistamme miten radioaktiivisuuden kanssa kävi. Pimeässä hohtavat aineet olivat aluksi innostavia, jopa radioaktiivista hammastahnaa myytiin. Kylmän sodan aikana tehtiin sotilasharjoituksia laskeuma-alueilla. Myös röntgensäteillä innostuttiin kokeilemaan: ensimmäinen pään läpivalaisu kesti tunnin. Terveysriskit selvisivät vasta vuosia myöhemmin.

Kun radioaktiivisuutta koskevat turvamääräykset ja lainsäädäntö saatiin kuntoon, ikävät sivuvaikutukset saatiin kuriin. Nanoteknologian terveysriskien hallinnassa kyse on vain terveystutkimusten ja lainsäätäjien nopeudesta.

Ennakoiva lainsäädäntö on myös mahdollista: teknologian myyntiä kuluttajille voidaan rajoittaa kunnes terveysvaikutukset on selvitetty. Näin toimitaan esimerkiksi lääketeollisuudessa, myyntilupa heltiää vasta pitkän testauksen jälkeen.

Vaalikoneet täytetty!

Viikonloppu tuli istuttua kiltisti kotona vaalikoneita täytellessä. Vaalikoneiden suuri määrä (hs, yle, mtv3, länsiväylä, facebook, ym.) ei välttämättä ole ehdokkaiden eikä äänestäjien etu. Vaatii energiaa käydä jokainen masiina läpi erikseen.

Hesarin kysymykset olivat ajankohtaisia ja paikallisia. Perinteinen linja jatkui hyvänä. Muuten taso oli heikompaa. Ylen kysymykset on tehty koko maan laajuisiksi ja muut sortuivat asiankuulumattomuuksiin ja asiattomuuksiinkin.

Vaalikoneiden lukuisuudessa on toisaalta ainakin yksi hyvä puoli. Jos äänestäjän parhaana pitämä vaalikone sattuu olemaan teknisestä syystä vaalipäivän aamuna nurin, äänestäjä saa edes jotain tietoa käyttämällä jotain toista vaalikonetta. Tästä ei tosin ole lohtua ehdokkaalle, koska hänellä ei ole varaa jättää vastaamatta.

Luonnonsuojelu on tehtävä globaalisti

Luonnonsuojelu lähtee näkökulmasta, jonka mukaan luontoa pitää suojella ihmiseltä. Ihmistä ei siis pidetä luonnonsuojelussa osana luontoa, vaikka ihminen onkin siitä lähtöisin. Suojelemmeko luontoa sen itsensä vuoksi, vaiko siksi että voisimme elää sen keskellä?

Lähes koko historian ajan ihminen on pyrkinyt suojautumaan luonnolta teknologian turvin. Innovaatiot, kuten talojen rakennus ja lämmitys, ovat parantaneet ihmisten elintasoa ja terveyttä huomattavasti. Tänä päivänä yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa, joissa voi matkustaa joukkoliikenteellä ja ajaa työmatkat pyörillä, sekä muutenkin ajatella vihreästi. Vihreän aatteen vankin kannattajakunta löytyykin suurista kaupungeista. Betoniviidakko mahdollistaa pienellä ekologisella jalanjäljellä elämisen.

Maaseudulla asuva vähemmistö elää luonnon helmassa. Pitkiin välimatkoihin tarvitaan auto, joka saastuttaa. Omakotitalon lämmitys kuluttaa enemmän energiaa kuin kerrostalon. Elämä on monilla tavoin saastuttavampaa, kuin kaupungissa. Kuuluuko siis maalla asuminen luonnonsuojeluideaaliin?

Teot kannattaa kohdistaa sinne, missä niillä on eniten merkitystä. Globaalin saastekuorman hillitsemiseksi on meidän omien päästöjemme toistuvan minimoinnin sijaan vietävä teknistä osaamistamme kehitysmaihin, tehotonta teknologiaa käyttäviin teollisuuslaitoksiin, voimaloihin sekä kotitalouksiin.

Vaalivideon teko alkoi

Projektina on tehdä 30 sekunnin video YLE:n ja hesarin saiteille. YLE lupaa jopa palkintoja parhaasta videosta. Onneksi on sentään pro leikkaaja, sillä ainakin näyttely, kuvaus ja äänitys on puhdasta amatöörimenoa :)

Ensimmäiset kuvaukset siis tehtiin tänään Leppävaarassa.

Vaalityö on alkanut katukuvassa

Ehdokas jalkautuu huomenna Leppävaaran Läkkitorille, ja on vaaleihin asti erinäisissä tapahtumissa mukana Leppävaara-Otaniemi-Tapiola akselilla.