Ollilan lobbaama ajoneuvojen seurantajärjestelmä

 Pakollinen seurantajärjestelmä

Jorma Ollila (JO) lobbaa ajoneuvojen seurantajärjestelmää. Mihin lobbaus pyrkii? Kaupallisen seurantajärjestelmän voisi Nokia jo aivan hyvin tehdä vapaisiin markkinoihin pohjautuen: vuokrata seurantalaitepaikat yksityisiltä henkilöiltä ja hyödyntää dataa kaupallisesti. Moni varmaan ottaisi laitteen autoon, kun sen tuottamasta datasta saisi aidosti rahaa tai jos laitteesta olisi autoilijalle aidosti hyötyä. Nyt näyttää siltä, että Nokialla on päädytty siihen, että on parempi maksattaa kaikki investoinnit muilla ja ottaa data käytännössä ilmaiseksi. JO on myös Shellin hallituksen puheenjohtaja, ja näyttää siltä, että lobbauksen tavoite on niin ikään bensaveron alentaminen ja sen korvaaminen kilometripohjaisella verotuksella.

Kuinka suurta investointia koetetaan sitten maksattaa muilla? Jos autoon asennettava laite maksaa ehdotetut 30 euroa, kerrottuna autojen määrällä hintalappu on karkeasti 100 miljoonaa euroa. No, kyllähän tuota kannattaa jo lobata. Todellinen markkinahinta on korkeampi, sillä tuskin kukaan suostuisi ottamaan autoonsa edes ilmaista seurantalaitetta, jos siitä ei mitään oleellista hyötyä ole.

Lobbaus kannattaa edellämainituista ensisijaisista syistä, joita on siis yli 100 miljoonaa. Sen sijaan järjestelmää perustellaan jollain ihan muilla syillä.  Poimintoja:
"Älykäs liikenne poistaa ruuhkat." "Laite paljastaa, missä on halvinta bensaa." "Tästä saa luotettavan ajopäiväkirjan ja se korvaa ajopiirturin." "Uskon liikennetiedon myös vaikuttavan ennaltaehkäisevästi omaan liikennekäyttäytymiseeni, riskini jäädä kiinni virheistäni tietenkin kasvaa." "Kolarin vastuukysymyksiä olisi helpompi selvittää ja luottamus selvityksen oikeudenmukaisuuteen helpottaisi tilannetta." "Katujen kulutuksesta pitääkin verottaa." "Jos jollain olisi kotimurtojen seurauksena hyvä saalis ja hän jäisi kiinni, olisi selvitystyö nopeampaa." 
  
Nämä syyt ovat mielestäni toissijaisia siksi, että jokaiseen näistä löytyy parempi ensisijainen ratkaisu, joka on jokin muu kuin JO:n seurantajärjestelmä. Esimerkiksi ajopäiväkirjajärjestelmä matkalaskujen tekoa varten on täysin toteutettavissa vapailla markkinoilla, eikä sillä voi perustella kaikille pakollista valvontajärjestelmää. Kolareiden vastuukysymysten jälkiselvittelyyn löytyy vastaus Venäjältä, missä autoihin on vapaaehtoisesti asennettu videokamerat, mistä aidosti näkee mitä on tapahtunut. Suomessa näitä videokameroita ei autoista löydy, koska autoilijat pitävät oikeusturvaansa jo niin hyvänä, ettei tällaista investointia kannata tehdä. On myös sinäänsä mielenkiintoista ajatella, että jos kolareiden vastuukysymyksissä käytettäisiin seurantalaitteiden identifioitua dataa vakuutusyhtiöiden toimesta, olisi se jo jossain aivan muussa kuin viranomaiskäytössä.

Mikäli JO-järjestelmää käytetään veroperusteena esimerkiksi kilometriveloituksessa, on itsestään selvää, että vastuu teknisen laitteen kunnosta asetetaan autoilijalle. Sitten ei tee mieli haitata laitteen toimintaa. Toisaalta jos laite rikkoutuu, autoilija voi välttää lievän veropetoksen vain tilaamalla autolle hinauksen huoltoon, missä laite korjataan autoilijan kustannuksella. Tavallaan on hämmentävää, että niinkin tehokasta ja yksinkertaista veroa kuin bensavero edes harkitaan korvattavaksi jollain epätehokkaammalla ja virhealttiimmalla tavalla, joka lisäksi ottaa ajankohtaiset ympäristökysymykset huonommin huomioon. Ainiin... Shellin hallituksen puheenjohtaja.

Vapaille markkinoille pohjautuva järjestelmä

JO-järjestelmän tuomaa valvontaa ja seurantaa sinäänsä ei välttämättä nähdä ongelmana, sillä "meillä on jo seuranta kännyköissämme." Kännykkä tosin on vapaiden markkinoiden tuotos, josta siis halutaan maksaa ja jota halutaan pitää mukana, koska siitä on aidosti hyötyä. Vankien seurantapanta edustaa sellaista laitetta, jonka virkamies velvoittaa pitämään mukana ja jota ei saa rikkoa tai tuhota. Ja joka maksetaan muuten kuin yksityisellä rahalla.

Sinäänsä jokaiselle voitaisiin asentaa seurantasiru autoon, polkupyörään JA ihon alle, jos oletetaan että järjestelmää ei väärinkäytetä ja että sille esitetään joku perustelu oletetusta marginaalisesta hyödystä. Tämä on niin sanottu "kunnon kansalaisilla ei ole mitään pelättävää"-argumentti, joka kaatuu tyypillisesti siihen, että rikolliset osaavat kiertää järjestelmän ja että se jää vain tavallisten kansalaisten kiusaksi. Tällaiset seurantajärjestelmät polkevat yksilön ja vapauden arvoja, enkä niitä siksi kannata.

Jos yksityinen sektori toteuttaa järjestelmän vapaiden markkinoiden perusteella, sitä voi seurantajärjestelmän sijaan kutsua paikannusjärjestelmäksi. Tällainen järjestelmä todennäköisesti muodostuu ensisijaisesti älypuhelinten varaan jo lähivuosina, niiltä osin kun se hyödyttää eri osapuolia. Muitakin laitteita tullee markkinoille. Esimerkiksi jos matkakustannuksista laskuttava haluaa vapaaehtoisesti ottaa autoonsa paikannuslaitteen, millä laskutuksen kredibiliteetti kasvaa maksajan silmissä, laite on tältä osin liiketaloudellisesti perusteltavissa.

Miksi järjestelmä tulee toteuttaa vapaiden markkinoiden kautta:

1. Lisälaitteita ei maksateta autoilijoilla, ja järjestelmää veronmaksajilla, alk. 100 miljoonaa euroa.
2. Järjestelmä keskittyy tuottamaan aitoa liiketaloudellista lisäarvoa, ei kansalaisten valvontaa.
3. Järjestelmä tuottaa dataa markkinoille markkinahintaan. Miksi muuten kukaan luovuttaisi tietojaan, paitsi pakolla? Nyt jo voi kieltää kaikkien omien tietojensa luovutuksen väestörekisteristä ja Trafista, paitsi viranomaisille.
4. Kilometritaksa itsessään on virhe, kun haittavero pitää kohdistaa ensisijaisesti bensan verotukseen. Perusteena tehokkaampi veronkanto ja ympäristötekijät. 
5. Viranomaiset saavat vapaa markkina-perusteisessa järjestelmässä joka tapauksessa lisää valvontakeinoja, jos niistä laissa säädetään. 

Puhe valtuustossa 10.6.2013, Espoon sivistystoimen organisaatiomuutoksesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Puheenvuoroni käsittelee nuorisotoimen organisaatiomuutosta, sitä samaa jota edelliset toistakymmentä puhujaa ovat repostelleet puuttuen erilaisiin muotoseikkoihin ja listaten symbolisia arvoja.

Nuorisotyössä tärkeintä on tavoitteellisuus ja vaikuttavuus.

Kyseessä ei niinkään ole erityisen syvälle poraava asiantuntija-ala vaan pikemminkin inhimilliseen kohtaamiseen ja osaavaan yhteistyöhön perustuva tehtävä. Tätä tehtävää voi toteuttaa erinomaisesti yhdessä liikuntatoimen kanssa. Ja mieluiten vieläkin laajemmin. Esimerkiksi kirjastot ovat nuorten suosimia olohuoneita, vaikka eivät juuri tämän nuorisotoimen alle kuulukaan. Sen sijaan ne kuuluvat kulttuuritoimen alle, ja ehkä hieman ihmettelen sitä, miksi me emme keskustele näiden kolmen - kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen - yhdistämisestä.

Mielestäni kaupungin organisaation pitää sopeutua kuntalaisten tarpeiden mukaan, eikä niin että kerran rakennettua monoliittia väkisin pidetään pystyssä. Siksi kummeksun valtuutettu Hyrkön ehdottamaa ja vihervasemmiston kannattamaa hallinnollista pilkkomista.

Väitän, että nuorille on aivan sama, mihin tulosyksikköön kaupungin virkamies kuuluu. Sen sijaan tärkeää on yhteistyö - paitsi nuorten kanssa - myös kaupungin sisällä eri yksiköiden välillä, ja juuri tätä tavoitetta kaupunginhallituksen esitys tukee.

Tuottavuusohjelman loppuraportti, puhe kaupunginvaltuustossa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Välillä tuntuu, että tämä valtuusto on hyvinkin viisas ja kauaksi katsova.

Vuonna 2010 julkaistu Reinhart-Rogoff-artikkeli, "Growth in a time of debt" eli kasvu velkavuosina, väitti että korkea julkisen velan aste tappaa bruttokansantuotteen kasvun ja on sikäli hyvin haitallinen. Tänä vuonna väitöskirjaa tekevä Herndon professorien Ash ja Pollin kanssa osoittivat tämän tuloksen vääräksi ja näyttivät että korkea julkinen velkaantumisen aste ei estäkään bruttokansantuotteen kasvua.

Kaupunkikonsernin 1,5 miljardin euron velkataakasta voisi päätellä, että päätöksiä tämän uusimman havainnon pohjalta on tehty jo hyvän aikaa tässä salissa.

Kaupunkia johdettaessa on kiinnitettävä huomio kahteen talousasiaan: ensinnä on elinvoiman kasvattaminen ja toisena julkisen sektorin tehostaminen.

Elinvoiman kasvattaminen liittyy pääosin kaupunkisuunnitteluun, mutta osaltaan myös siihen, miten kaupunki järjestää palvelunsa. Tarkoitan tällä, että kaupungin ei tarvitse itse tuottaa kaikkia palveluita. Terveyskeskusten ongelmalliseen tilanteeseen päätettiin viime vuonna hakea ratkaisua perustamalla Espooseen yksityinen terveysasema.

Jo nyt, alustavien tietojen mukaan, tilanne näyttää lupaavalta. Myös terveyspalveluiden johtaminen, jossa on koettu olevan vaikeuksia, on saanut uutta puhtia, kun Eetu Salunen kääri hihansa tammikuussa, ja otti tilanteen haltuun lupaamalla julkisesti Länsiväylässä laittaa asiat kuntoon vuoden sisällä.

Kaupungin talous on niukasti tasapainossa, kiitos viime valtuustokaudella tehtyjen napakoiden linjausten ja niiden virkamiestyönä tehdyn jalkauttamisen.

Vuonna 2009 valtuusto päätti tuottavuusohjelmasta, jonka tavoite oli parantaa kaupungin tuottavuutta 2,5% joka vuosi, neljän vuoden ajan.

Hyvät valtuutetut,
Kannoimme vastuuta tästä yhteisestä päätöksestä niin kaupunginhallituksessa kuin lautakunnissa.

Nyt käsissämme on tämän tuottavuusohjelman loppuraportti. Siitä oleellisesti puuttuu yhteenveto, josta voisimme kootusti lukea miten hyvin onnistuimme kantamaan vastuuta tuottavuuden parantamisessa. Ylsimmekö tuohon 2,5% per vuosi?

No, ei hätää. Sain jo kaupunginjohtajalta suullisen lupauksen, että yhteenveto toimitetaan pikaisesti kaupunginhallitukselle.

-----

Puhe pidetty:
20.5.2013 Espoon kaupunginvaltuustossa
Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen (kok)

SOTE-uudistuksen määritelmät

Laitan tämän sote-uudistusta koskevan tekstin tänne talteen, niin sen kehitystä voi myöhemmin seurata. Loppu on suoraa lainausta:"

Sosiaali - ja terveysministeriö on koostanut sote-sanaston, jossa on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen valmistelussa tarvittavat käsitteet.

Käsitteitä täsmennetään ja työn kuluessa.

STM:n sote-sanasto:

Sote

Sosiaali- ja terveydenhuolto

Sote-integraatio

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun organisointi mahdollisimman laajasti samalle taholle. Integraatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä hallinnollista ratkaisua, ei organisaatioiden välistä yhteistyötä. Integraation tavoitteena on saada sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko, johtaminen ja rahoitus mahdollisimman selkeästi yhdelle alueensa väestöstä vastaavalle taholle.

Järjestämisvastuu

Järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä, että lailla säädetyt palvelut ja velvoitteet tulevat säännösten mukaisesti hoidetuiksi. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai muu toimija vastaa siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut laadukkaasti ja oikea-aikaisesti.

Nykyisin: Kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta, jollei kuntaa koske kunta- ja palvelurakenteesta annetun lain poikkeusperuste. Kunnan on kuuluttava erikoissairaanhoidon järjestämiseksi johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään. Sairaanhoitopiirejä on yhteensä 20. Kehitysvammaisten erityishuollon järjestämistä varten maa on jaettu 15 erityishuoltopiiriin. Kårkulla samkommun -kuntayhtymä vastaa lisäksi ruotsinkielisen väestön erityishuollon järjestämisestä. 

Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Järjestämisvastuussa ovat asukasmäärältään tietynsuuruiset kunnat, perustason alueet ja sote-alueet (laaja perustaso). Järjestämisvastuun laajuus on erilainen erisuuruisilla kunnilla. Pienimmillä alle 20 000 asukkaan kunnilla ei ole lainkaan järjestämisvastuuta. Perustason alueilla järjestämisvastuu on pääsääntöisesti yhdenmukainen eli rajautuu peruspalveluihin, mutta voi olla poikkeusperustein laajempikin. Kaikilla sote-alueilla on pääsääntöisesti samanlainen järjestämisvastuu, se kattaa kaikki lakisääteiset sote-palvelut. Järjestämisvastuun kantajista säädetään valmisteilla olevassa uudessa järjestämislaissa.

Tuottamisvastuu

Järjestämisvastuussa oleva kunnan, yhteistoiminta-alueen ja sairaanhoitopiirin tulee huolehtia siitä, että tarvittavia palveluja on saatavilla. Järjestäjällä ei kuitenkaan ole velvoitetta itse tuottaa kaikkia palveluja. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa palveluja myös yhdessä toisten järjestämisvastuussa olevien toimijoiden kanssa sekä ostaa palveluja toiselta kunnalta, yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai valtiolta sekä antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin.
Palvelujen hankkiminen muualta ei kuitenkaan poista järjestämisvastuussa olevalta kunnalta vastuuta siitä, että kunnan asukkaat saavat lakisääteiset palvelut. Jos palvelun tuottaja ei kykene vastaamaan velvoitteistaan, järjestämisvastuussa olevan kunnan on huolehdittava siitä, että palvelut hankitaan jostain muualta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Silloin kun kunta, perustason alue tai sote-alue ei pysty itse tuottamaan järjestämisvastuullaan olevia palveluja, sen pitää ostaa palvelut toiselta sote-alueelta.

Rahoitusvastuu

Rahoitusvastuu määrittää sen, millä taholla on vastuu lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta.
Nykyisin: Suomessa rahoitusvastuu on lähtökohtaisesti aina kunnilla. Rahoitusvastuu liittyy järjestämisvastuuseen ja ne ovat pääsääntöisesti samalla taholla, kunnalla. Kuitenkin nykyisin rahoitusvastuu ja järjestämisvastuu eroavat niissä tapauksissa, joissa järjestämisvastuu on siirretty suoraan lain perusteella (esim. sairaanhoitopiiri) tai laissa olevan säännöksen perusteella kuntayhtymälle (kansanterveystyön kuntayhtymä) tai isäntäkunnalla (paras-laki). Näissäkin tapauksissa rahoitusvastuu on kunnalla. Kunnat rahoittavat toiminnan kunnallisveron tuotolla, valtionosuuksilla, asiakasmaksuilla sekä pienessä määrin muilla toiminnasta saatavilla tuloilla.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnalla on rahoitusvastuu sote-palveluista. Tämä koskee myös alle 20 000 asukkaan kuntia, joilla ei ole itsenäistä järjestämisvastuuta. Rahoitusvastuun toteuttamiseksi kunta saa valtionosuutta. Rahoitusmalli selkiytetään jatkovalmistelussa.

Valtionosuus

Valtion kunnalle lain perusteella maksama rahoitus, jolla katetaan osa lakisääteisten palvelujen kustannuksista. Valtionosuuden laskentaperusteissa huomioidaan mm. eräitä väestön palvelutarpeeseen liittyviä tekijöitä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuus on koko maan tasolla noin 31 prosenttia toiminnan kunnille aiheuttamista kustannuksista. Kunnittain osuus vaihtelee huomattavasti. Loput keskimäärin 69 prosenttia kustannuksista kunnat kattavat kunnallisveron tuotolla ja asiakasmaksuilla sekä mahdollisilla muilla tuloilla.

ASUKASLUKUPERUSTE / Väestöpohjavaatimus

Väestöpohja tarkoittaa kunnan asukaslukua tai sote-alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlaskettua väestömäärää. 


Nykyisin: Sosiaali- ja terveyspalveluja voivat järjestää kaikenkokoiset kunnat. Kuitenkin nykyisistä 304 kunnasta vain 90 järjestää sote-palvelunsa itse, muut kunnat ovat mukana yhteistoiminta-alueissa tai kuntayhtymissä. Sairaanhoitopiirit ovat kaikkien kuntien puolesta järjestämisvastuussa erikoissairaanhoidon palveluista.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu määräytyy kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen. Vähintään noin 20 000 - 50 000 asukkaan kunnalla voi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelut eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kunnan on kuuluttava sote-alueeseen muiden sote-palvelujen järjestämiseksi (mm. erikoissairaanhoito). Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä toimia sote-alueen vastuukuntana, jos sillä on riittävä kantokyky.
Yksittäistapauksissa on kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista (mm. kielelliset oikeudet).

Kantokyky

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kantokyvyllä tarkoitetaan järjestämisvastuun kantajan (kunnan tai sote-alueen) sellaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat suoriutumiseen tästä tehtävästä. Näitä ovat esimerkiksi
• väestöpohja
• talouden vakaus ja kestävyys
• riittävä osaaminen
• henkilöstön saatavuus
• sosiaali- ja terveydenhuollon infrastruktuuri (tila- ja laiteresurssit).
Kantokyvyn tulee olla riittävä suhteessa väestön palvelutarpeisiin ja alueen erityisolosuhteisiin. Alueen väestön pitää saada palvelut yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta. Alueen kuntien kesken ei saa syntyä ns. kilpavarustelua (päällekkäisten palvelujen toteuttamista ilman riittävää tarvetta/kysyntää).

Palvelurakenne

Palvelurakenteella tarkoitetaan hallinnollis-organisatorista rakennetta, jonka mukaisesti lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee järjestää. Tulevaisuudessa palvelurakenne koostuu kunnista, sote-alueista ja erityisvastuualueista, ja siitä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevassa laissa. (Termiä palvelurakenne on aiemmin käytetty kuvaamaan sitä, millaisia palveluja ja miten toteutettuna järjestetään; esimerkiksi laitoshoito, avohoito, palveluasuminen, kotiin järjestettävät palvelut.)

Peruspalvelut ja perustason palvelut

Yleiskäsitteenä: Peruspalveluilla tarkoitetaan useimmiten kuntien tai kuntien yhteistoimintaorganisaatioiden lakisääteisiä sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen palveluja. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteenä: Perustason palveluilla tarkoitetaan kunnan tai kuntien yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja (perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto pois lukien kehitysvammaisten erityishuolto). 


Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason palvelut sisältävät nykyiset perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut. Alle 20 000 asukkaan kunta ei voi järjestää itse perustason palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen.

Laajan perustason palvelut (sote-ALue)

Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Laaja perustaso on sosiaali- ja terveydenhuollon uudenlainen järjestämisvastuun kokonaisuus. Laajan perustason palvelut järjestää sote-alue tai riittävän vahva kunta linjausten mukaisesti. Laaja perustaso sisältää kaikki lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Näin ollen siihen kuuluu perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen lisäksi koko erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto.

Erityistason palvelut

Nykyisin: Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien yliopistollisissa ja muissa keskussairaaloissa tarjoamia laajan väestöpohjan keskitettäviä palveluja. Myös kehitysvammahuollon kuntayhtymien tarjoamat ja jotkut päihdehuollon palvelut kuuluvat tähän ryhmään.

Perusterveydenhuolto

Kunnan tai yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset terveydenhuollon palvelut (käytännössä lähinnä terveyskeskusten toiminta).
Lähipalvelu

Yleisimmin sillä tarkoitetaan usein käytettyjä palveluja, joita useimmat ihmiset tarvitsevat elämänsä varrella. Lähipalvelut toteutuvat potilaan ja asiakkaan arjessa ja ovat kohtuullisen helposti saavutettavissa. Lähipalvelut sijaitsevat yleensä joko melko lähellä useimpia ihmisiä tai ne tuodaan potilaan tai asiakkaan arkeen sähköisillä välineillä tai liikkuvina palveluina. Sote-uudistuksessa on tarkoitus muodostaa riittävän kantokykyisiä palvelujen järjestäjiä erityisesti turvaamaan lähipalvelut.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Palvelut on järjestettävä kaikille perustason alueen ja sote-alueen asukkaille yhdenvertaisesti ja lähipalvelujen saatavuus on turvattava. Perustason alueiden ja sote-alueiden on laadittava suunnitelma lähipalvelujen toteuttamisesta.

Sote-alue

Kuntien muodostama sosiaali- ja terveydenhuoltoalue.
Nykyisin: Paras-puitelain mukaan perusterveydenhuolto ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalitoimen tehtävät pitää järjestää vähintään noin 20 000 asukkaan kunnassa tai yhteistoiminta-alueella.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnat muodostavat perustason alueita ja sote-alueita väestön sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi. Sote-alue järjestää jäsenkunnilleen laajan perustason palvelut eli kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut (nykyiset terveyskeskuspalvelut, sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon). Pääsääntöisesti sote-alue toteutetaan hallinnollisesti vastuukuntamallilla. Ainakin yhden kunnan asukasluvun pitää olla vähintään 50 000 asukasta. Sote-alue voidaan muodostaa myös työssäkäyntialueelle. Tällöin alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlasketun asukasluvun on oltava vähintään noin 50 000. Lisäksi alueen kantokyvyn on oltava riittävä (ks. kantokyky).
Sote-alue järjestää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut alueeseen kuuluville kunnille. Poikkeuksena tästä ovat ne vähintään noin 20 000 - 50 000 asukkaan kunnat, joilla on oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä joitakin peruserikoissairaanhoidon palveluja. Näille kunnille sote-alue järjestää muut sote-palvelut. Silloin kun sote-alue ei pysty itse tuottamaan palveluja, sen tulee hankkia palvelut muilta sote-alueilta. Sote-alueen päätökset tehdään kuntien yhteisessä toimielimessä.


Vastuukunta

Vastuukunta huolehtii muiden kuntien puolesta lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. Vastuukuntamallin vaihtoehtona on kuntayhtymä. Nykyisin vastuukunnasta on säännöksiä paras-laissa ja kuntalaissa.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason alueella järjestämisvastuu on vastuukunnalla. Vähintään noin 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen vastuukuntana. Sote-alueella järjestämisvastuu on pääsääntöisesti vastuukunnalla. Sote-alueen vastuukunnan asukasluvun pitää olla pääsääntöisesti vähintään noin 50 000. Lisäksi sen pitää olla maakunnan keskuskaupunki tai se on luontaiseen työssäkäyntialueeseen perustuva vahva peruskunta, jolla on palvelujen järjestämisen edellyttämä kantokyky. Vastuukunnan on järjestettävä palvelut yhdenvertaisesti alueen kunnille.

Kuntayhtymä

Kuntayhtymä on kuntalain mukainen kuntien yhteistoimintaorganisaatio. Kuntayhtymä voi olla lakiin perustuva, kuten esimerkiksi sairaanhoitopiiri, tai kuntien vapaaehtoisesti perustama. Kunnat osallistuvat kuntayhtymän hallintoon ja päätöksentekoon siten kuin kuntayhtymän perussopimuksessa on sovittu. Kuntayhtymä on viranomainen samoin kuin kunta ja se voi itsenäisesti tehdä oikeustoimia ja omistaa omaisuutta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sote-alueen kunnat voivat sopia kuntayhtymämallin käyttöönotosta vastuukuntamallin sijasta, jos maakunnan keskuskaupungin tai laajan tason vastuukunnan väestö on alle puolet laajan perustason väestöpohjasta ja vastuukunnalla ei ole riittävä kantokykyä vastata laajasta perustasosta. Kuntayhtymässä äänivalta määräytyy kunnan asukasluvun perusteella.

Erva / Erityisvastuualue

Nykyisin: Sairaanhoitopiirit muodostavat hallinnollisesti viisi erityisvastuualuetta. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit tekevät keskenään terveydenhuoltolain mukaisen erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen. Kullakin erityisvastuualueella on lääkärikoulutusta antava lääketieteellinen tiedekunta ja yliopistollinen keskussairaala: HYKS, KYS, TaYS, TYKS, OYS). Erva-alueilla ei ole sosiaalihuollon tehtäviä.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Erva on sote-alueiden yhteistyöelin (viisi kappaletta), jonka hallintamalli on kuntayhtymä. Jokainen sote-alue kuuluu ervaan. Uuden sote-ervan keskeisenä tehtävänä on turvata yhdenvertaisuus keskitettävissä palveluissa ja ohjata voimavaroja tarkoituksenmukaisesti niin, että vältetään palvelujen päällekkäisyydet ja kilpavarustelu. Erityisvastuualueilla on myös sosiaalihuollon tehtäviä. Sote-alueiden pitää sopia järjestämissopimuksella siitä, miten lakisääteinen erva-alueen yhteistyö toteutetaan.

Sairaanhoitopiirit

Nykyisin: Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä, jotka ovat kuntien omistamia ja rahoittamia kuntayhtymiä. Sairaanhoitopiireillä on lakisääteinen järjestämisvastuu jäsenkuntien erikoissairaanhoidon palveluista. Ne myös tuottavat itse suurimman osan palveluistaan.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sairaanhoitopiirien järjestämisvastuu lakkaa vuoden 2016 lopussa ja siirtyy perustettaville sote-alueille. Myös yliopistosairaalat siirtyvät sote-alueiden omistukseen. Uudistuksen jatkovalmistelussa ratkaistaan se, miten hoidetaan sairaanhoitopiirien henkilöstön, omaisuuden ja vastuiden asema.
"

Nuorten syrjäytymisen ehkäisystä - konkreettista settiä

Nuorten syrjäytymisen ehkäisystä puhutaan syystä. Allianssi ry:n mukaan 8 000 nuorta jokaisesta ikäluokasta jää ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta ja nuorisotyöttömyys kasvaa. Yhden syrjäytymisen hinta on arviolta 1,2 miljoonaa

Julkisia palveluita pitää aina täydentää

Koska syrjäytymisestä halutaan eroon, sitä vastaan taistellaan. Viralliset syrjäytymisen torjuntajoukot koostuvat julkisista palveluista: äitiys- ja lastenneuvola, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, päivähoito, koulu ja oppilaitokset. Korostetaan "moniammatillista, verkostoitunutta yhteistyötä yli sektorirajojen". Ilman näitä joukkoja tilanne olisi varmasti pahempi. Joukoilla on ymmärrettävästi kuitenkin omat rajoitteensa, ja siksi tasavallan presidenttikin on haastanut kaikki suomalaiset mukaan:

Jos jokainen meistä löytää edes yhden itselle sopivan arkikeinon, jolla auttaa nuoria eteenpäin, olemme saaneet paljon aikaan.

Virallisten joukkojen tyypillisiä haasteita ovat a) puuttuminen liian myöhäisessä vaiheessa, b) interventioiden aikana muodostuneiden ihmissuhteiden tilapäisyys ja c) miesroolimallin tarjoaminen pojille, koska hoito- ja opetusalat ovat usein naisvaltaisia.

 

Haluan tässä esittää karkean vertailulaskelman yhdestä fantastisena pitämästäni arjen toimintamallista, mutta kerron ensin hieman tarkemmin mistä on kyse. Sain kunnian olla Espoon Icehearts ry:n perustamistilaisuudessa 2.3.2013. Iceheartsin toimintafilosofia on yksinkertaisuudessaan nerokas: jääkiekko- tai jalkapallojoukkue kootaan niistä lapsista, joiden riski syrjäytyä on suurin. Joukkueen valmentaja luo syvät ja kestävät suhteet poikiin, alkaen siitä kun he ovat 6-7 vuotta, ja luotsaa heidät täysi-ikäisyyden kynnykselle. Valmentaja on tiiviissä yhteistyössä viranomaisten ja vanhempien kanssa puuttumassa tapahtumien kulkuun, kun horjahduksia tapahtuu. Toimintamalli vastaa erinomaisesti yllä mainittuihin virallisten joukkojen rajoitteisiin (a-c), etenkin kun sitä toteutetaan vain niissä lähiöissä, missä syrjäytymisriski on suuri.

Ennaltaehkäisyn faktat tiskiin

Käytännössä yhdistyksen valmentaja kiertää paikalliset koulut, kohtaa alueen lapset ja yhdessä opettajien kanssa valitsee joukkueeseensa eniten syrjäytymisvaarassa olevat noin neljä prosenttia pojista. Nämä pojat ovat moniongelmaisia, joilla on sekä käytöshäiriöoireita että tunne-elämän ongelmia. Valinta kohdistuu neljään prosenttiin siksi, että tutkimuksen mukaan nämä 4% tekevät myöhemmin 26% kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista ja 32%:lla heistä on jokin psykiatrinen diagnoosi (Solja Niemelän väitöskirja 2008). Joukkueen jäsenten valinta pohjautuu siis jo lapsuudessa tunnistettavissa oleville riskitekijöille, joita ovat esimerkiksi 1) samanaikaiset tunne-elämän ja käytösongelmat, 2) käytöshäiriö- ja ADHD –oireet ja 3) masennus. Valinnat tehdään yhteistyössä opettajan kanssa, mikä on perusteltua, sillä väitöskirjan mukaan opettajan arvio lapsen ylivilkkaudesta ja käyttäytymisen ongelmista 8 vuoden iässä ennusti vanhempien arviota paremmin myöhempää säännöllistä humalajuomista, rikollisuutta ja psyykkisiä ongelmia. 

Yhden Icehearts-joukkueen vuotuinen 50k euron kustannus koostuu täyspäiväisen valmentajan palkasta, ja joukkueen peliväline- ja matkakustannuksista. Joukkueessa voi olla 15-25 poikaa. Periaatteessa jo yhdenkin syrjäytymisen ehkäiseminen (=1,2M e) kompensoi koko joukkueen kahdentoista vuoden kulut (=600k eur). Yllä esitetyn perusteella useampi, ehkä jopa kolmasosa eli 5-7 joukkueen jäsentä, todennäköisesti syrjäytyisi ilman toimintaa. Tämä on kuitenkin niin karkea arvio, pelkästään syrjäytymisen kokonaiskustannuksen osalta, että on hyvä esittää jokin tarkempi lyhyemmän aikavälin laskelma. Nimittäin kun toiminta ehkäisee ongelmien kasautumista, se voi auttaa voimattomuudelle alttiita vanhempia siinä määrin, että huostaanotoilta vältytään. Yhden huostaanoton hinta, jos ehkäisevä työ epäonnistuu, on huostaan otetun lapsen sijoitusratkaisusta riippuen 18 000 -72 000 euroa vuodessa. Tällöin jopa yhdenkin huostaanoton välttäminen voi kustantaa joukkueen toiminnan. Kun otetaan huomioon, että noin 1% alle 18-vuotiasta on sijoitettuna kodin ulkopuolelle, ja että Iceheartsin toiminta keskittyy kovaan ytimeen (4%), voi hyvin karkeasti arvioida neljäsosan joukkueesta välttyvän huostaanotolta. Laskennallisesti nämä 5 huostaanottoa voivat viidessä vuodessa maksaa yhteensä noin 0,5 - 1,5 miljoonaa euroa. Iceheartsin toiminta maksaa itsensä siis takaisin myös tällä tavalla laskettuna, vaikka tässä tarkasteltiin vain pientä osaa syrjäytymisen kustannuksista.

Kriittinen tarkastelu ja loppusanat

Kriittinen tarkastelu paljastaa, että toiminnan suurimmat riskit liittyvät valmentajaan. Valmentajaa ei voi korvata. Koko toiminnan perusta eli luottamukselliset sosiaaliset suhteet keskittyvät tähän yhteen henkilöön. Tämä asettaa erityisiä haasteita niin yhdistykselle rekrytoinnissa ja tukemisessa, kuin itse valmentajalle pitkäjänteisyyden ja jaksamisen suhteen. On iso juttu sitoutua 12 vuodeksi asumaan ja työskentelemään samalla paikkakunnalla ja ottaa vastuu joukkueen nuorten tulevaisuudesta. Jos yllä esitetyt karkeat laskelmat vastaavat todellisuutta, Iceheartsien toiminta voi maksaa itsensä takaisin vaikka joka toinen valmentaja tai joukkue epäonnistuisi.

Kuinka monta joukkuetta Espooseen mahtuu? Espoon väestöstä 10% on 7-15-vuotiaita, eli karkeasti 6-7-vuotiaita on noin 2%. Jos joukkueeseen valitaan aluksi 15 henkeä, se kootaan alueelta, jonka väestökoko on 30000-40000 henkeä. Espoon keskuksesta saa esimerkiksi ainakin yhden joukkueen koottua, ja se on tunnetusti sosioekonomisesti haastava alue. Toinen ja kolmas joukkue voisivat toimia mahdollisesti Espoonlahdessa ja Leppävaarassa.

Iceheartsin rahoitus perustuu julkiseen tukeen ja yksityisiltä sponsoreilta saatuihin varoihin. Realistinen rahoituksen jakosuhde lienee 10-20% yksityisiä lahjoituksia ja 80-90% julkisia avustuksia. Sinäänsä yllä esitettyjen laskelmien perusteella suuren kunnan kannattaa maksaa toiminta vaikka kokonaan itse. Parasta Iceheartsin toimintafilosofiassa on mielestäni se, että keskiössä ovat tiimityö ja urheilu, eivätkä diagnoosit. Tämä on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan.