torstai 18. elokuuta 2011

Kaupungin palveluiden tuotteistaminen - Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa 15.8.2011

Pidin kaupunginvaltuustossa 15.8.2011 puheenvuoron, kun vuonna 2009 jättämäni aloite kaupungin palveluiden tuotteistamiseen liittyen käsiteltiin. Käytännössä aloitteeseen kirjoitettu vastaus hyväksyttiin ja niin ollen asia kirjattiin loppuun käsitellyksi. Itse puhe on tässä:

Arvoisa puheenjohtaja,
Hyvät valtuutetut,

Koska kaupungin budjetilla on raamit, painimme vuosittain sen kysymyksen kanssa, miten käytämme ne rahat mitä meillä käytettävissä on. Siis miten käytämme verorahat parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuotteistaminen on yksi keino, josta voimme saada apua, kun pyrimme kohti tätä parasta mahdollista rahankäyttötapaa. Kuvitelkaa, jos kaupungin tarjoama palvelukokonaisuus koostuisi erilaisista paketeista, joiden tarkka hinta ja laatu olisi selvillä. Tällöin sekä meidän kuntapäättäjien että virkamiesten mahdollisuus vaikuttaa resurssien jakoon ja kohdistamiseen paranevat olennaisesti. Myös läpinäkyvyys kaupunkilaisten suuntaan paranee, kun tarkkaan tiedetään mihin rahat käytetään.

Hyvät valtuustokollegat,

Tuotteistaminen on myös keino madaltaa rakenteellisia esteitä, kun ajatellaan kuntien välistä yhteistyötä. Ja edelleen, palveluita voidaan siten myös sujuvasti ostaa muiltakin kuin julkisilta toimijoilta.

Olen pääosin tyytyväinen valtuustoaloitteen vastaukseen. Tuotteistaminen nähdään tarpeellisena ja itsestäänselvänä suuntana kaupungin eri toimien kehittämisessä. On myös erinomaista, että tätä tuotteistamista ei harrasteta erillisinä projekteina, vaan että sitä tehdään jatkuvasti osana ydintoimintaa.

Kiitos!