Musta aukko: Sosiaali- ja terveyspalvelut

Reipas nuori mies kuvaa hyvin henkilöä, joka ei sosiaali- tai terveyspalveluita tarvitse. Nuoren miehen veroeristä kuitenkin yli puolet lurahtaa tähän mustaan aukkoon. Siitä huolimatta nuori mies ei juuri päätään tällä vaivaa, paitsi ehkä jollain alemmalla tietoisuuden tasolla sisäistää sen velvollisuudekseen yhteiskunnalle. On kieltämättä hassua, että valtavat määrät rahaa imevä musta aukko ei kiinnosta nuorta miestä. Entäs jos nuori mies kysyisikin: miksi?

Päättäjille esiteltävät budjettiluvut noudattavat samaa kaavaa kuin aurinko aamulla. Budjetin raamit ylittyvät vuosi toisensa perään, sillä musta aukko on kyltymätön. On vain ajan kysymys, montako kertaa auringon pitää nousta, kunnes päättäjä tympääntyy ilmiön kaavamaisuuteen, nostaa hihat ylös ja päättää ryhtyä toimiin. Päättäjällä on nyt hyvä fiilis kun tukahdetut tunteet purkautuvat. Oikea tekemisen meininki. Eikä yksityiskohtiin tarvitse paneutua. Mutkat vedetään suoriksi. Siispä budjettiraameja kavennetaan ja käsketään organisaation johtoa pysymään raameissa, perkele. Johonkin HUS:iin palkataan johtaja, joka esittelee tilaaja-tuottajamallin perusteet. Rahaa palaa - paljon.

Otin missiokseni selvittää tätä kenttää, joka monelle (mm. nuorelle miehelle) on epäkiinnostava. Rahat käytetään päivähoitoon, perusterveydenhoitoon, erikoissairaanhoitoon, vammais- ja vanhuspalveluihin, lasten ja nuorten hyvinvointiin, toimentulotukeen ynnä muihin tärkeisiin asioihin. Sosiaali- ja terveyspalvelut halutaan pitää kokonaisuutena; tämä on tulevan SoTe-lain henki. Julkiset terveyspalvelut ovat kuitenkin kriisiytymässä kiihtyvää tahtia, ja sen takia tulevat epäsuorasti vaikuttamaan myös kokonaisuuden toiseen puoleen. Mustan aukon ymmärtäminen on haastavaa, sillä se vaatii yleistä suhteellisuusteoriaa. Onneksi kaikki päättäjät eivät ole reippaita nuoria miehiä.

Kirjoittaja on soster-asioista kiinnostunut nuori mies, joka harrastaa organisaatioteoriaa.