sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys nyt ma-pe. Olen ehdolla Leppävaarasta kirkkovaltuustoon päättämään taloudesta (numerolla 14). Partiotoiminnan tukea voisi maltillisesti nostaa. Lisäksi suora vaalijärjestelmä ylimpiin päättäviin elimiin toisi kirkon linjan jäsenten (lue: yhteiskunnan) tasolle. Organisaatioon, johon ~70% suomalaisista kuuluu, kannattaa vaikuttaa sisältäpäin. Sellossa voi äänestää, pelkkä henkilötodistus riittää.

Päivitys 13.11.2014:

Leppävaaran seurakunnassa 6,85 % äänioikeutetuista äänesti ennakkoon, kun yhteensä äänestämässä kävi 10,2 % ( viime vaaleissa 12,5 %). Annettujen äänien kokonaismäärä siis laski. Kokoomus ja sitoutumattomat - listamme sai kirkkovaltuustovaalissa 444 ääntä, joka oikeuttaa kahteen paikkaan. Itselleni vaalit toivat mukanaan 100 ääntä, jonka kautta aukeaa ovi kirkkovaltuustoon. Kiitos luottamuksesta!

Sidosryhmistäni: Kokoomuksen listoilta Espoon yhteiseen kirkkovaltuustoon nousi nyt vain 14 edustajaa, kun viime vaaleissa paikkoja oli 22. Lisäksi 61:sta valtuustoon valituista yhteensä 11 on allekirjoittanut Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Maailmanparantamisen oikeat kasvot

Mieron tie on rakennettu hyvistä aikomuksista. Aikomuksista, jotka itsessään tavoittelevat jotain jaloa, mutta kontekstissaan vievät meitä yhä syvemmälle pohjamutiin. Tässä tilanteessa olemme nyt erityisesti julkisen talouden osalta. Taantumaa on takana seitsemän vuotta. Julkisen sektorin osuus BKT:sta on jo 58%, mikä ei ole paras pohja, jos orastavaa kasvua alkaa näkyä.

Vain uskottava julkinen taloudenpito voi pelastaa hyvinvointivaltion. Julkisen talouden hallinta vaatii päämäärän ja tahtoa päästä sinne. Tahtoa se vaatii erityisesti siinä, että jos yrittää puolustaa kaikkia saavutettuja etuja, kaikkia palveluja, kaikkia hyviä aikomuksia – niin ei lopulta puolusta niistä mitään. Tämä opittiin 1990-luvun alussa. Nyt Espoon vuosikate on jo 100 miljoonaa euroa alle kestävän tason.

Tässä tilanteessa pohdimme tulevana maanantaina Länsimetron Kivenlahteen ulottuvan jatkon rakentamispäätöstä. Espoon tulisi taata 560 miljoonaa euroa Länsimetro Oy:n lainaa metron jatkon osalta, nyt kun valtioltakin on saatu nyhdettyä lupaus osallistua 240 miljoonalla eurolla. Työmaalla olisi valmius aloittaa heti, kun kansainvälinen huippuosaaminen on vielä paikalla. Työmaa myös nivoutuisi hyvin Matinkylään uloittuvaan rakentamiseen, joka tulee päätökseen 2015 lopulla. Kaivaminen ja räjäytykset saataisiin tehtyä kerralla.

Me emme rakenna vain metroa. Me rakennamme sitä kaikkea, mitä metro mahdollistaa. Ja tämä päätös on tehtävä 50 vuoden tähtäimellä. Kuka vaan voi sanoa – ja olla oikeassa, että pelkäksi nykyisten bussien korvaajaksi metro on tolkuton investointi. Tämä vuotuinen säästö kun on arviolta 16,6 Me.

Vaikeaa tässä tietenkin on hahmottaa, mitkä tarkalleen ovat ne tekijät, ne niin sanotut dynaamiset tekijät, jotka mahdollistuvat metron myötä. No, asuntoja tulee ainakin lisää. MAL-sopimus valtion kanssa velvoittaa Espoota 3125 uuteen asuntoon vuodessa. Nykyisestä asuntopulasta päätellen uudet asunnot täyttyvät ihmisistä. Nämä ihmiset luovat työpaikkoja ja työllistyvät. Toivottavasti vielä Aalto-yliopiston innovaatioekosysteemiin, Keilaniemen ja Otaniemen paikkeille. Kaupunki saa verotuloja. Lisäksi palvelut keskitetään näin muodostuvien hyvien liikenneyhteyksien varrelle, kuten Leppävaarassakin on tehty. Keskittämisestä on hyötyä, kun myös kunnallisia palveluita voidaan tarjota täyden tavaratalon periaatteella. Tarpeeseen löytyy ratkaisu paikan päältä, eikä sitä tarvitse lähteä hakemaan muualta. Samalla vältetään hajautetun mallin ongelmat, mikä näkyy positiivisesti kaupungin taloudessa.

Kokoomussa arvostetaan vastuunkantoa. Se, että parantaa oma elinympäristöään, maailmaa, niin kuin rakennusta tulee perusparantaa – suunnitellusti ja pitkällä tähtäimellä – on parempi kuin yksittäiset hetken mielijohteesta tai liian myöhään tehdyt toimenpiteet taloon, jonka perustus lopulta sortuu. Taantuman keskellä tehtävä 560 miljoonan euron investointi saattaisi pitkällä tähtäimellä liikkeelle noin 5 miljardin euron edestä rahaa, josta valtaosa tulisi yksityiseltä puolelta maanpäälliseen rakentamiseen. Lyhyellä tähtäimellä Länsimetron jatko sitouttanee myös osaltaan noin 6000 henkilötyövuotta.

Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu (kok)
Espoo

maanantai 12. toukokuuta 2014

Julkiset subventiot näkyviksi palveluiden käyttäjille


Tänään kaupunginhallituksessa sain tuottavuusohjelman toimenpiteisiin ujutettua sen, että kaupungin subventio tulee näkyviin laskuissa/kuiteissa kun käyttää palveluita. Asia ollut takaraivossa vasta joku 5 vuotta ja sitä on ennenkin useampaan otteeseen koetettu saada eteenpäin. Pitkäjänteistä settiä tuo politiikka! Tämänpäiväinen meni vielä esittelijän nimiin eli varmasti jotain tapahtuu. Niin, ja kiitoksia myötävaikuttajille! 

Ohjelman keskeisiin toimenpiteisiin ajamani ja lisätty teksti (s.8) sanasta sanaan:

Selvitetään kaupungin maksaman
osuuden eli subvention lisääminen
kaupunkilaisille osoitettuihin laskuihin,
ensisijaisesti terveyspalveluiden, sivis-
tystoimen ja joukkoliikenteen osalta.
Asia tuodaan kaupunginhallitukselle
päätettäväksi. 
 
Perusteluni: On sinäänsä itseisarvo avata julkisia rahavirtoja ja sitä kautta luoda perusteita mm. veropolitiikalle. Yleisellä tasolla kustannustietoisuus johtaa kustannusvaikuttavuutta lisääviin toimintamalleihin. Espossa sivistystoimen puolella käytäntöä voi laajentaa päiväkotimaksuista, joissa subventio on näkynyt jo pari vuotta, liikuntapuolelle mm. uimahallit ja vastaavat.

12.5.2014 Ville Lehtola

torstai 17. lokakuuta 2013

Ollilan lobbaama ajoneuvojen seurantajärjestelmä

 Pakollinen seurantajärjestelmä

Jorma Ollila (JO) lobbaa ajoneuvojen seurantajärjestelmää. Mihin lobbaus pyrkii? Kaupallisen seurantajärjestelmän voisi Nokia jo aivan hyvin tehdä vapaisiin markkinoihin pohjautuen: vuokrata seurantalaitepaikat yksityisiltä henkilöiltä ja hyödyntää dataa kaupallisesti. Moni varmaan ottaisi laitteen autoon, kun sen tuottamasta datasta saisi aidosti rahaa tai jos laitteesta olisi autoilijalle aidosti hyötyä. Nyt näyttää siltä, että Nokialla on päädytty siihen, että on parempi maksattaa kaikki investoinnit muilla ja ottaa data käytännössä ilmaiseksi. JO on myös Shellin hallituksen puheenjohtaja, ja näyttää siltä, että lobbauksen tavoite on niin ikään bensaveron alentaminen ja sen korvaaminen kilometripohjaisella verotuksella.

Kuinka suurta investointia koetetaan sitten maksattaa muilla? Jos autoon asennettava laite maksaa ehdotetut 30 euroa, kerrottuna autojen määrällä hintalappu on karkeasti 100 miljoonaa euroa. No, kyllähän tuota kannattaa jo lobata. Todellinen markkinahinta on korkeampi, sillä tuskin kukaan suostuisi ottamaan autoonsa edes ilmaista seurantalaitetta, jos siitä ei mitään oleellista hyötyä ole.

Lobbaus kannattaa edellämainituista ensisijaisista syistä, joita on siis yli 100 miljoonaa. Sen sijaan järjestelmää perustellaan jollain ihan muilla syillä.  Poimintoja:
"Älykäs liikenne poistaa ruuhkat." "Laite paljastaa, missä on halvinta bensaa." "Tästä saa luotettavan ajopäiväkirjan ja se korvaa ajopiirturin." "Uskon liikennetiedon myös vaikuttavan ennaltaehkäisevästi omaan liikennekäyttäytymiseeni, riskini jäädä kiinni virheistäni tietenkin kasvaa." "Kolarin vastuukysymyksiä olisi helpompi selvittää ja luottamus selvityksen oikeudenmukaisuuteen helpottaisi tilannetta." "Katujen kulutuksesta pitääkin verottaa." "Jos jollain olisi kotimurtojen seurauksena hyvä saalis ja hän jäisi kiinni, olisi selvitystyö nopeampaa." 
  
Nämä syyt ovat mielestäni toissijaisia siksi, että jokaiseen näistä löytyy parempi ensisijainen ratkaisu, joka on jokin muu kuin JO:n seurantajärjestelmä. Esimerkiksi ajopäiväkirjajärjestelmä matkalaskujen tekoa varten on täysin toteutettavissa vapailla markkinoilla, eikä sillä voi perustella kaikille pakollista valvontajärjestelmää. Kolareiden vastuukysymysten jälkiselvittelyyn löytyy vastaus Venäjältä, missä autoihin on vapaaehtoisesti asennettu videokamerat, mistä aidosti näkee mitä on tapahtunut. Suomessa näitä videokameroita ei autoista löydy, koska autoilijat pitävät oikeusturvaansa jo niin hyvänä, ettei tällaista investointia kannata tehdä. On myös sinäänsä mielenkiintoista ajatella, että jos kolareiden vastuukysymyksissä käytettäisiin seurantalaitteiden identifioitua dataa vakuutusyhtiöiden toimesta, olisi se jo jossain aivan muussa kuin viranomaiskäytössä.

Mikäli JO-järjestelmää käytetään veroperusteena esimerkiksi kilometriveloituksessa, on itsestään selvää, että vastuu teknisen laitteen kunnosta asetetaan autoilijalle. Sitten ei tee mieli haitata laitteen toimintaa. Toisaalta jos laite rikkoutuu, autoilija voi välttää lievän veropetoksen vain tilaamalla autolle hinauksen huoltoon, missä laite korjataan autoilijan kustannuksella. Tavallaan on hämmentävää, että niinkin tehokasta ja yksinkertaista veroa kuin bensavero edes harkitaan korvattavaksi jollain epätehokkaammalla ja virhealttiimmalla tavalla, joka lisäksi ottaa ajankohtaiset ympäristökysymykset huonommin huomioon. Ainiin... Shellin hallituksen puheenjohtaja.

Vapaille markkinoille pohjautuva järjestelmä

JO-järjestelmän tuomaa valvontaa ja seurantaa sinäänsä ei välttämättä nähdä ongelmana, sillä "meillä on jo seuranta kännyköissämme." Kännykkä tosin on vapaiden markkinoiden tuotos, josta siis halutaan maksaa ja jota halutaan pitää mukana, koska siitä on aidosti hyötyä. Vankien seurantapanta edustaa sellaista laitetta, jonka virkamies velvoittaa pitämään mukana ja jota ei saa rikkoa tai tuhota. Ja joka maksetaan muuten kuin yksityisellä rahalla.

Sinäänsä jokaiselle voitaisiin asentaa seurantasiru autoon, polkupyörään JA ihon alle, jos oletetaan että järjestelmää ei väärinkäytetä ja että sille esitetään joku perustelu oletetusta marginaalisesta hyödystä. Tämä on niin sanottu "kunnon kansalaisilla ei ole mitään pelättävää"-argumentti, joka kaatuu tyypillisesti siihen, että rikolliset osaavat kiertää järjestelmän ja että se jää vain tavallisten kansalaisten kiusaksi. Tällaiset seurantajärjestelmät polkevat yksilön ja vapauden arvoja, enkä niitä siksi kannata.

Jos yksityinen sektori toteuttaa järjestelmän vapaiden markkinoiden perusteella, sitä voi seurantajärjestelmän sijaan kutsua paikannusjärjestelmäksi. Tällainen järjestelmä todennäköisesti muodostuu ensisijaisesti älypuhelinten varaan jo lähivuosina, niiltä osin kun se hyödyttää eri osapuolia. Muitakin laitteita tullee markkinoille. Esimerkiksi jos matkakustannuksista laskuttava haluaa vapaaehtoisesti ottaa autoonsa paikannuslaitteen, millä laskutuksen kredibiliteetti kasvaa maksajan silmissä, laite on tältä osin liiketaloudellisesti perusteltavissa.

Miksi järjestelmä tulee toteuttaa vapaiden markkinoiden kautta:
  1. Lisälaitteita ei maksateta autoilijoilla, ja järjestelmää veronmaksajilla, alk. 100 miljoonaa euroa.
  2. Järjestelmä keskittyy tuottamaan aitoa liiketaloudellista lisäarvoa, ei kansalaisten valvontaa.
  3. Järjestelmä tuottaa dataa markkinoille markkinahintaan. Miksi muuten kukaan luovuttaisi tietojaan, paitsi pakolla? Nyt jo voi kieltää kaikkien omien tietojensa luovutuksen väestörekisteristä ja Trafista, paitsi viranomaisille.
  4. Kilometritaksa itsessään on virhe, kun haittavero pitää kohdistaa ensisijaisesti bensan verotukseen. Perusteena tehokkaampi veronkanto ja ympäristötekijät. 
  5. Viranomaiset saavat vapaa markkina-perusteisessa järjestelmässä joka tapauksessa lisää valvontakeinoja, jos niistä laissa säädetään. 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Puhe valtuustossa 10.6.2013, Espoon sivistystoimen organisaatiomuutoksesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Puheenvuoroni käsittelee nuorisotoimen organisaatiomuutosta, sitä samaa jota edelliset toistakymmentä puhujaa ovat repostelleet puuttuen erilaisiin muotoseikkoihin ja listaten symbolisia arvoja.

Nuorisotyössä tärkeintä on tavoitteellisuus ja vaikuttavuus.

Kyseessä ei niinkään ole erityisen syvälle poraava asiantuntija-ala vaan pikemminkin inhimilliseen kohtaamiseen ja osaavaan yhteistyöhön perustuva tehtävä. Tätä tehtävää voi toteuttaa erinomaisesti yhdessä liikuntatoimen kanssa. Ja mieluiten vieläkin laajemmin. Esimerkiksi kirjastot ovat nuorten suosimia olohuoneita, vaikka eivät juuri tämän nuorisotoimen alle kuulukaan. Sen sijaan ne kuuluvat kulttuuritoimen alle, ja ehkä hieman ihmettelen sitä, miksi me emme keskustele näiden kolmen - kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen - yhdistämisestä.

Mielestäni kaupungin organisaation pitää sopeutua kuntalaisten tarpeiden mukaan, eikä niin että kerran rakennettua monoliittia väkisin pidetään pystyssä. Siksi kummeksun valtuutettu Hyrkön ehdottamaa ja vihervasemmiston kannattamaa hallinnollista pilkkomista.

Väitän, että nuorille on aivan sama, mihin tulosyksikköön kaupungin virkamies kuuluu. Sen sijaan tärkeää on yhteistyö - paitsi nuorten kanssa - myös kaupungin sisällä eri yksiköiden välillä, ja juuri tätä tavoitetta kaupunginhallituksen esitys tukee.


maanantai 20. toukokuuta 2013

Tuottavuusohjelman loppuraportti, puhe kaupunginvaltuustossa


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Välillä tuntuu, että tämä valtuusto on hyvinkin viisas ja kauaksi katsova.

Vuonna 2010 julkaistu Reinhart-Rogoff-artikkeli, "Growth in a time of debt" eli kasvu velkavuosina, väitti että korkea julkisen velan aste tappaa bruttokansantuotteen kasvun ja on sikäli hyvin haitallinen. Tänä vuonna väitöskirjaa tekevä Herndon professorien Ash ja Pollin kanssa osoittivat tämän tuloksen vääräksi ja näyttivät että korkea julkinen velkaantumisen aste ei estäkään bruttokansantuotteen kasvua.

Kaupunkikonsernin 1,5 miljardin euron velkataakasta voisi päätellä, että päätöksiä tämän uusimman havainnon pohjalta on tehty jo hyvän aikaa tässä salissa.

Kaupunkia johdettaessa on kiinnitettävä huomio kahteen talousasiaan: ensinnä on elinvoiman kasvattaminen ja toisena julkisen sektorin tehostaminen.

Elinvoiman kasvattaminen liittyy pääosin kaupunkisuunnitteluun, mutta osaltaan myös siihen, miten kaupunki järjestää palvelunsa. Tarkoitan tällä, että kaupungin ei tarvitse itse tuottaa kaikkia palveluita. Terveyskeskusten ongelmalliseen tilanteeseen päätettiin viime vuonna hakea ratkaisua perustamalla Espooseen yksityinen terveysasema.

Jo nyt, alustavien tietojen mukaan, tilanne näyttää lupaavalta. Myös terveyspalveluiden johtaminen, jossa on koettu olevan vaikeuksia, on saanut uutta puhtia, kun Eetu Salunen kääri hihansa tammikuussa, ja otti tilanteen haltuun lupaamalla julkisesti Länsiväylässä laittaa asiat kuntoon vuoden sisällä.

Kaupungin talous on niukasti tasapainossa, kiitos viime valtuustokaudella tehtyjen napakoiden linjausten ja niiden virkamiestyönä tehdyn jalkauttamisen.

Vuonna 2009 valtuusto päätti tuottavuusohjelmasta, jonka tavoite oli parantaa kaupungin tuottavuutta 2,5% joka vuosi, neljän vuoden ajan.

Hyvät valtuutetut,
Kannoimme vastuuta tästä yhteisestä päätöksestä niin kaupunginhallituksessa kuin lautakunnissa.

Nyt käsissämme on tämän tuottavuusohjelman loppuraportti. Siitä oleellisesti puuttuu yhteenveto, josta voisimme kootusti lukea miten hyvin onnistuimme kantamaan vastuuta tuottavuuden parantamisessa. Ylsimmekö tuohon 2,5% per vuosi?

No, ei hätää. Sain jo kaupunginjohtajalta suullisen lupauksen, että yhteenveto toimitetaan pikaisesti kaupunginhallitukselle.

-----

Puhe pidetty:
20.5.2013 Espoon kaupunginvaltuustossa
Ville Lehtola
Kaupunginhallituksen jäsen (kok)

perjantai 17. toukokuuta 2013

SOTE-uudistuksen määritelmät

Laitan tämän sote-uudistusta koskevan tekstin tänne talteen, niin sen kehitystä voi myöhemmin seurata. Loppu on suoraa lainausta:"

Sosiaali - ja terveysministeriö on koostanut sote-sanaston, jossa on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen valmistelussa tarvittavat käsitteet.

Käsitteitä täsmennetään ja työn kuluessa.

STM:n sote-sanasto:
Sote
Sosiaali- ja terveydenhuolto
Sote-integraatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun organisointi mahdollisimman laajasti samalle taholle. Integraatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä hallinnollista ratkaisua, ei organisaatioiden välistä yhteistyötä. Integraation tavoitteena on saada sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko, johtaminen ja rahoitus mahdollisimman selkeästi yhdelle alueensa väestöstä vastaavalle taholle.
Järjestämisvastuu
Järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä, että lailla säädetyt palvelut ja velvoitteet tulevat säännösten mukaisesti hoidetuiksi. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai muu toimija vastaa siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut laadukkaasti ja oikea-aikaisesti.
Nykyisin: Kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta, jollei kuntaa koske kunta- ja palvelurakenteesta annetun lain poikkeusperuste. Kunnan on kuuluttava erikoissairaanhoidon järjestämiseksi johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään. Sairaanhoitopiirejä on yhteensä 20. Kehitysvammaisten erityishuollon järjestämistä varten maa on jaettu 15 erityishuoltopiiriin. Kårkulla samkommun -kuntayhtymä vastaa lisäksi ruotsinkielisen väestön erityishuollon järjestämisestä. 

Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Järjestämisvastuussa ovat asukasmäärältään tietynsuuruiset kunnat, perustason alueet ja sote-alueet (laaja perustaso). Järjestämisvastuun laajuus on erilainen erisuuruisilla kunnilla. Pienimmillä alle 20 000 asukkaan kunnilla ei ole lainkaan järjestämisvastuuta. Perustason alueilla järjestämisvastuu on pääsääntöisesti yhdenmukainen eli rajautuu peruspalveluihin, mutta voi olla poikkeusperustein laajempikin. Kaikilla sote-alueilla on pääsääntöisesti samanlainen järjestämisvastuu, se kattaa kaikki lakisääteiset sote-palvelut. Järjestämisvastuun kantajista säädetään valmisteilla olevassa uudessa järjestämislaissa.
Tuottamisvastuu
Järjestämisvastuussa oleva kunnan, yhteistoiminta-alueen ja sairaanhoitopiirin tulee huolehtia siitä, että tarvittavia palveluja on saatavilla. Järjestäjällä ei kuitenkaan ole velvoitetta itse tuottaa kaikkia palveluja. Järjestämisvastuussa oleva kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa palveluja myös yhdessä toisten järjestämisvastuussa olevien toimijoiden kanssa sekä ostaa palveluja toiselta kunnalta, yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai valtiolta sekä antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin.
Palvelujen hankkiminen muualta ei kuitenkaan poista järjestämisvastuussa olevalta kunnalta vastuuta siitä, että kunnan asukkaat saavat lakisääteiset palvelut. Jos palvelun tuottaja ei kykene vastaamaan velvoitteistaan, järjestämisvastuussa olevan kunnan on huolehdittava siitä, että palvelut hankitaan jostain muualta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Silloin kun kunta, perustason alue tai sote-alue ei pysty itse tuottamaan järjestämisvastuullaan olevia palveluja, sen pitää ostaa palvelut toiselta sote-alueelta.
Rahoitusvastuu
Rahoitusvastuu määrittää sen, millä taholla on vastuu lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta.
Nykyisin: Suomessa rahoitusvastuu on lähtökohtaisesti aina kunnilla. Rahoitusvastuu liittyy järjestämisvastuuseen ja ne ovat pääsääntöisesti samalla taholla, kunnalla. Kuitenkin nykyisin rahoitusvastuu ja järjestämisvastuu eroavat niissä tapauksissa, joissa järjestämisvastuu on siirretty suoraan lain perusteella (esim. sairaanhoitopiiri) tai laissa olevan säännöksen perusteella kuntayhtymälle (kansanterveystyön kuntayhtymä) tai isäntäkunnalla (paras-laki). Näissäkin tapauksissa rahoitusvastuu on kunnalla. Kunnat rahoittavat toiminnan kunnallisveron tuotolla, valtionosuuksilla, asiakasmaksuilla sekä pienessä määrin muilla toiminnasta saatavilla tuloilla.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnalla on rahoitusvastuu sote-palveluista. Tämä koskee myös alle 20 000 asukkaan kuntia, joilla ei ole itsenäistä järjestämisvastuuta. Rahoitusvastuun toteuttamiseksi kunta saa valtionosuutta. Rahoitusmalli selkiytetään jatkovalmistelussa.
Valtionosuus
Valtion kunnalle lain perusteella maksama rahoitus, jolla katetaan osa lakisääteisten palvelujen kustannuksista. Valtionosuuden laskentaperusteissa huomioidaan mm. eräitä väestön palvelutarpeeseen liittyviä tekijöitä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuus on koko maan tasolla noin 31 prosenttia toiminnan kunnille aiheuttamista kustannuksista. Kunnittain osuus vaihtelee huomattavasti. Loput keskimäärin 69 prosenttia kustannuksista kunnat kattavat kunnallisveron tuotolla ja asiakasmaksuilla sekä mahdollisilla muilla tuloilla.
ASUKASLUKUPERUSTE / Väestöpohjavaatimus
Väestöpohja tarkoittaa kunnan asukaslukua tai sote-alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlaskettua väestömäärää. 


Nykyisin: Sosiaali- ja terveyspalveluja voivat järjestää kaikenkokoiset kunnat. Kuitenkin nykyisistä 304 kunnasta vain 90 järjestää sote-palvelunsa itse, muut kunnat ovat mukana yhteistoiminta-alueissa tai kuntayhtymissä. Sairaanhoitopiirit ovat kaikkien kuntien puolesta järjestämisvastuussa erikoissairaanhoidon palveluista.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu määräytyy kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen. Vähintään noin 20 000 - 50 000 asukkaan kunnalla voi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelut eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kunnan on kuuluttava sote-alueeseen muiden sote-palvelujen järjestämiseksi (mm. erikoissairaanhoito). Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä toimia sote-alueen vastuukuntana, jos sillä on riittävä kantokyky.
Yksittäistapauksissa on kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista (mm. kielelliset oikeudet).
Kantokyky
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kantokyvyllä tarkoitetaan järjestämisvastuun kantajan (kunnan tai sote-alueen) sellaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat suoriutumiseen tästä tehtävästä. Näitä ovat esimerkiksi
• väestöpohja
• talouden vakaus ja kestävyys
• riittävä osaaminen
• henkilöstön saatavuus
• sosiaali- ja terveydenhuollon infrastruktuuri (tila- ja laiteresurssit).
Kantokyvyn tulee olla riittävä suhteessa väestön palvelutarpeisiin ja alueen erityisolosuhteisiin. Alueen väestön pitää saada palvelut yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta. Alueen kuntien kesken ei saa syntyä ns. kilpavarustelua (päällekkäisten palvelujen toteuttamista ilman riittävää tarvetta/kysyntää).
Palvelurakenne
Palvelurakenteella tarkoitetaan hallinnollis-organisatorista rakennetta, jonka mukaisesti lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee järjestää. Tulevaisuudessa palvelurakenne koostuu kunnista, sote-alueista ja erityisvastuualueista, ja siitä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevassa laissa. (Termiä palvelurakenne on aiemmin käytetty kuvaamaan sitä, millaisia palveluja ja miten toteutettuna järjestetään; esimerkiksi laitoshoito, avohoito, palveluasuminen, kotiin järjestettävät palvelut.)
Peruspalvelut ja perustason palvelut
Yleiskäsitteenä: Peruspalveluilla tarkoitetaan useimmiten kuntien tai kuntien yhteistoimintaorganisaatioiden lakisääteisiä sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen palveluja. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteenä: Perustason palveluilla tarkoitetaan kunnan tai kuntien yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja (perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto pois lukien kehitysvammaisten erityishuolto). 


Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason palvelut sisältävät nykyiset perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut. Alle 20 000 asukkaan kunta ei voi järjestää itse perustason palveluja, vaan kunnan on kuuluttava perustason alueeseen tai sote-alueeseen.
Laajan perustason palvelut (sote-ALue)
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Laaja perustaso on sosiaali- ja terveydenhuollon uudenlainen järjestämisvastuun kokonaisuus. Laajan perustason palvelut järjestää sote-alue tai riittävän vahva kunta linjausten mukaisesti. Laaja perustaso sisältää kaikki lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Näin ollen siihen kuuluu perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen lisäksi koko erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto.
Erityistason palvelut
Nykyisin: Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien yliopistollisissa ja muissa keskussairaaloissa tarjoamia laajan väestöpohjan keskitettäviä palveluja. Myös kehitysvammahuollon kuntayhtymien tarjoamat ja jotkut päihdehuollon palvelut kuuluvat tähän ryhmään.
Perusterveydenhuolto
Kunnan tai yhteistoiminta-alueen järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset terveydenhuollon palvelut (käytännössä lähinnä terveyskeskusten toiminta).
Lähipalvelu
Yleisimmin sillä tarkoitetaan usein käytettyjä palveluja, joita useimmat ihmiset tarvitsevat elämänsä varrella. Lähipalvelut toteutuvat potilaan ja asiakkaan arjessa ja ovat kohtuullisen helposti saavutettavissa. Lähipalvelut sijaitsevat yleensä joko melko lähellä useimpia ihmisiä tai ne tuodaan potilaan tai asiakkaan arkeen sähköisillä välineillä tai liikkuvina palveluina. Sote-uudistuksessa on tarkoitus muodostaa riittävän kantokykyisiä palvelujen järjestäjiä erityisesti turvaamaan lähipalvelut.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Palvelut on järjestettävä kaikille perustason alueen ja sote-alueen asukkaille yhdenvertaisesti ja lähipalvelujen saatavuus on turvattava. Perustason alueiden ja sote-alueiden on laadittava suunnitelma lähipalvelujen toteuttamisesta.
Sote-alue
Kuntien muodostama sosiaali- ja terveydenhuoltoalue.
Nykyisin: Paras-puitelain mukaan perusterveydenhuolto ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalitoimen tehtävät pitää järjestää vähintään noin 20 000 asukkaan kunnassa tai yhteistoiminta-alueella.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Kunnat muodostavat perustason alueita ja sote-alueita väestön sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi. Sote-alue järjestää jäsenkunnilleen laajan perustason palvelut eli kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut (nykyiset terveyskeskuspalvelut, sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon). Pääsääntöisesti sote-alue toteutetaan hallinnollisesti vastuukuntamallilla. Ainakin yhden kunnan asukasluvun pitää olla vähintään 50 000 asukasta. Sote-alue voidaan muodostaa myös työssäkäyntialueelle. Tällöin alueeseen kuuluvien kuntien yhteenlasketun asukasluvun on oltava vähintään noin 50 000. Lisäksi alueen kantokyvyn on oltava riittävä (ks. kantokyky).
Sote-alue järjestää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut alueeseen kuuluville kunnille. Poikkeuksena tästä ovat ne vähintään noin 20 000 - 50 000 asukkaan kunnat, joilla on oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä joitakin peruserikoissairaanhoidon palveluja. Näille kunnille sote-alue järjestää muut sote-palvelut. Silloin kun sote-alue ei pysty itse tuottamaan palveluja, sen tulee hankkia palvelut muilta sote-alueilta. Sote-alueen päätökset tehdään kuntien yhteisessä toimielimessä.


Vastuukunta
Vastuukunta huolehtii muiden kuntien puolesta lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. Vastuukuntamallin vaihtoehtona on kuntayhtymä. Nykyisin vastuukunnasta on säännöksiä paras-laissa ja kuntalaissa.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Perustason alueella järjestämisvastuu on vastuukunnalla. Vähintään noin 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen vastuukuntana. Sote-alueella järjestämisvastuu on pääsääntöisesti vastuukunnalla. Sote-alueen vastuukunnan asukasluvun pitää olla pääsääntöisesti vähintään noin 50 000. Lisäksi sen pitää olla maakunnan keskuskaupunki tai se on luontaiseen työssäkäyntialueeseen perustuva vahva peruskunta, jolla on palvelujen järjestämisen edellyttämä kantokyky. Vastuukunnan on järjestettävä palvelut yhdenvertaisesti alueen kunnille.
Kuntayhtymä
Kuntayhtymä on kuntalain mukainen kuntien yhteistoimintaorganisaatio. Kuntayhtymä voi olla lakiin perustuva, kuten esimerkiksi sairaanhoitopiiri, tai kuntien vapaaehtoisesti perustama. Kunnat osallistuvat kuntayhtymän hallintoon ja päätöksentekoon siten kuin kuntayhtymän perussopimuksessa on sovittu. Kuntayhtymä on viranomainen samoin kuin kunta ja se voi itsenäisesti tehdä oikeustoimia ja omistaa omaisuutta.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sote-alueen kunnat voivat sopia kuntayhtymämallin käyttöönotosta vastuukuntamallin sijasta, jos maakunnan keskuskaupungin tai laajan tason vastuukunnan väestö on alle puolet laajan perustason väestöpohjasta ja vastuukunnalla ei ole riittävä kantokykyä vastata laajasta perustasosta. Kuntayhtymässä äänivalta määräytyy kunnan asukasluvun perusteella.
Erva / Erityisvastuualue
Nykyisin: Sairaanhoitopiirit muodostavat hallinnollisesti viisi erityisvastuualuetta. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit tekevät keskenään terveydenhuoltolain mukaisen erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen. Kullakin erityisvastuualueella on lääkärikoulutusta antava lääketieteellinen tiedekunta ja yliopistollinen keskussairaala: HYKS, KYS, TaYS, TYKS, OYS). Erva-alueilla ei ole sosiaalihuollon tehtäviä.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Erva on sote-alueiden yhteistyöelin (viisi kappaletta), jonka hallintamalli on kuntayhtymä. Jokainen sote-alue kuuluu ervaan. Uuden sote-ervan keskeisenä tehtävänä on turvata yhdenvertaisuus keskitettävissä palveluissa ja ohjata voimavaroja tarkoituksenmukaisesti niin, että vältetään palvelujen päällekkäisyydet ja kilpavarustelu. Erityisvastuualueilla on myös sosiaalihuollon tehtäviä. Sote-alueiden pitää sopia järjestämissopimuksella siitä, miten lakisääteinen erva-alueen yhteistyö toteutetaan.
Sairaanhoitopiirit
Nykyisin: Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä, jotka ovat kuntien omistamia ja rahoittamia kuntayhtymiä. Sairaanhoitopiireillä on lakisääteinen järjestämisvastuu jäsenkuntien erikoissairaanhoidon palveluista. Ne myös tuottavat itse suurimman osan palveluistaan.
Kunta-sote -koordinaatioryhmän linjaus: Sairaanhoitopiirien järjestämisvastuu lakkaa vuoden 2016 lopussa ja siirtyy perustettaville sote-alueille. Myös yliopistosairaalat siirtyvät sote-alueiden omistukseen. Uudistuksen jatkovalmistelussa ratkaistaan se, miten hoidetaan sairaanhoitopiirien henkilöstön, omaisuuden ja vastuiden asema.

"