keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Onko työntekijäpulaa edes olemassa?

Työurien pidentäminen on saanut viime aikoina paljon huomiota liittyen eläköitymisen uhkaan. Ennusteiden mukaan hoitosuhde työssäkäyvien ja ei-työssäkäyvien välillä on muuttumassa puolikkaasta kolmasosaan kymmenen vuoden sisällä. Hoitosuhteen muutos koetaan ongelmaksi, jonka ratkaisuksi on tarjottu työuran pidentämistä molemmista päistä.

Työurien pidentäminen alkupäästä liittyy ns. koulutuksen nivelvaiheisiin. Nivelvaiheet kuvaavat nuoren siirtymistä eri oppilaitoksesta toiseen. Nivelvaiheiden pitäisi pysyä lyhyinä (ei välivuosia) ja selkeinä (ei päämäärättömyyttä). Opetusjärjestelmän heikkoudet johtavat nivelvaiheiden oireisiin. Lähtökohtaisesti maksuttoman opetuksen maahan, Suomeen, on pesiytynyt opiskelijoita eriarvostava outolintu - valmennuskurssit, jotka ovat konkreettinen esimerkki nivelvaiheen oireista. Ylioppilaiksi valmistuvat eivät siis sellaisenaan kelpaa yliopistoon. Asetelma on haaste opetusministerille.

Eläköitymisiän toteuma on tällä hetkellä alle kuuden vuosikymmenen, ja sen noston on tarkoitus pidentää työuraa loppupäästä. Toteuman ja 63 vuoden tavoiteiän välistä eroa voi selittää työntekijälle asetettujen vaatimusten kautta. Työntekijän on ikään kuin mahduttava muottiin, jonka muoto määräytyy eri tahojen yhteisvaikutuksesta. Ammattiyhdistykset ovat toimineet työpaikkojen puolustajina, ja aikaansaaneet työntekijän uran ja iän myötä kasvavan palkan. Toisaalta palkan kasvaessa työnantaja odottaa työpanoksen kasvavan suhteessa maksetun palkan määrään. Työpanoksen kasvu eläkeiän lähetessä voi kuitenkin olla päinvastainen suuntaus, kuin mitä työntekijä itse haluaisi. Työuran pituus on pitkälti kiinni työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Liiaksi koettu työtaakka on tehokas uuvuttaja, ja siten moni väsähtääkin ennen 63 vuoden päämäärää. Koska pelkällä tavoiteiän yksipuoleisella nostamisella ei siis saavutettu haluttua tulosta, valtiovallan on avattava osallistava dialogi sekä ammattiyhdistysten, että työnantajien kanssa, jos eläköitymisiän toteumaa halutaan nostaa. Yhteistyö mahdollistaa hyvän ratkaisun.

Kyseenalaistan kuitenkin tyypillisen ongelmanasettelun, jossa keskitytään vain palkansaajien määrään, jolle haetaan vertauskohtaa suoraan 1980-luvun lopun lamaa edeltäneestä tilanteesta. Työn kuva on nimittäin muuttunut paljon kahdessa vuosikymmenessä. Automatisoituneessa tietoyhteiskunnassa yksittäisen työntekijän tuotos voi olla huimasti suurempi kuin menneinä idänkaupan kultavuosina. Onko mielekästä rakentaa vertailua vain palkansaajien määrän kautta, ottamatta huomioon työn reaalista tuottavuutta? Ja edelleen, onko mielekästä puhua työntekijäpulasta, kun samaan aikaan työpaikkoja korvataan automatiolla ja kohtaanto, eli työn hakijoiden ja työpaikkojen yhteensopimattomuus, lisääntyy? Onko (humanitaarinen) maahanmuutto ratkaisu, jos kohtaanto on ongelma?

Julkisessa dialogissa esitetyn työntekijäpulan ongelmanasettelu on siis joiltain kohdin itsessään ongelmallinen, joka voi olla osasyy siihen, että toimivat ratkaisut ovat jäänet keksimättä. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen on kuitenkin todellisuus, jonka yhteiskunnallisiin haasteisiin voi ja pitää vastata.

Ville Lehtola
Espoo

maanantai 12. lokakuuta 2009

Valtuustoaloitteellisuus

Jätin tänään valtuuston kokouksessa alla olevan aloitteen. Sain aloitteeseen kerättyä yli 40 valtuutetun allekirjoituksen, mikä tarkoittaa laajaa tukea (Espoossa on 67 valtuutettua). Aloite liittyy yhteen vaaliteemaani joidenkin terveyspalveluiden tuotteistamisesta.

---------------

Valtuustoaloite 12.10.2009

Selvitys kaupungin palveluiden tuotteistamisen vaikutuksista

Espoon kaupunki tarjoaa paljon erilaisia palveluja. Näiden palveluiden jaottelu esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa pelkästään lakisääteisiin ja ei-lakisääteisiin ei ole ainoa jakoperuste inhimillisyyden eikä kokonaiskustannusten kannalta. Jos palvelukokonaisuus koostuisi erilaisista paketeista, joiden tarkka hinta ja laatu olisi selvillä, sekä kuntapäättäjien että virkamiesten mahdollisuudet vaikuttaa resurssien jakoon ja kohdistamiseen paranisivat huomattavasti. Tarvitaan läpinäkyvyyttä, jotta myös kuntalaiset tietävät mitä mikin maksaa.

Jokaiselle palvelukokonaisuudelle on löydettävä selkeä kustannus, jotta tuotteiden hintaa ja laatua voidaan verrata toisiinsa etenkin palvelusetelin käytön näkökulmasta.

Asia on erityisen ajankohtainen kuntatalouden kannalta, koska on tärkeää saada olemassaolevat resurssit kohdistettua parhaalla mahdollisella tavalla. Asia pysyy tärkeänä myös tulevaisuudessa, kun aletaan maksaa taantuman aiheuttamia velkoja eläköitymisen kuorman alla.

Selvityksellä kaupungin palveluiden tuotteistaminen mahdolliset piilovaikutukset sekä haitat saataisiin esiin. Täten me allekirjoittaneet valtuutetut peräänkuulutamme selvitystä kaupungin palveluiden tuotteistamisen vaikutuksista, aloittaen sosiaali- ja terveystoimen toimialalta.


Ville Lehtola

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Musta aukko: Sosiaali- ja terveyspalvelut

Reipas nuori mies kuvaa hyvin henkilöä, joka ei sosiaali- tai terveyspalveluita tarvitse. Nuoren miehen veroeristä kuitenkin yli puolet lurahtaa tähän mustaan aukkoon. Siitä huolimatta nuori mies ei juuri päätään tällä vaivaa, paitsi ehkä jollain alemmalla tietoisuuden tasolla sisäistää sen velvollisuudekseen yhteiskunnalle. On kieltämättä hassua, että valtavat määrät rahaa imevä musta aukko ei kiinnosta nuorta miestä. Entäs jos nuori mies kysyisikin: miksi?

Päättäjille esiteltävät budjettiluvut noudattavat samaa kaavaa kuin aurinko aamulla. Budjetin raamit ylittyvät vuosi toisensa perään, sillä musta aukko on kyltymätön. On vain ajan kysymys, montako kertaa auringon pitää nousta, kunnes päättäjä tympääntyy ilmiön kaavamaisuuteen, nostaa hihat ylös ja päättää ryhtyä toimiin. Päättäjällä on nyt hyvä fiilis kun tukahdetut tunteet purkautuvat. Oikea tekemisen meininki. Eikä yksityiskohtiin tarvitse paneutua. Mutkat vedetään suoriksi. Siispä budjettiraameja kavennetaan ja käsketään organisaation johtoa pysymään raameissa, perkele. Johonkin HUS:iin palkataan johtaja, joka esittelee tilaaja-tuottajamallin perusteet. Rahaa palaa - paljon.

Otin missiokseni selvittää tätä kenttää, joka monelle (mm. nuorelle miehelle) on epäkiinnostava. Rahat käytetään päivähoitoon, perusterveydenhoitoon, erikoissairaanhoitoon, vammais- ja vanhuspalveluihin, lasten ja nuorten hyvinvointiin, toimentulotukeen ynnä muihin tärkeisiin asioihin. Sosiaali- ja terveyspalvelut halutaan pitää kokonaisuutena; tämä on tulevan SoTe-lain henki. Julkiset terveyspalvelut ovat kuitenkin kriisiytymässä kiihtyvää tahtia, ja sen takia tulevat epäsuorasti vaikuttamaan myös kokonaisuuden toiseen puoleen. Mustan aukon ymmärtäminen on haastavaa, sillä se vaatii yleistä suhteellisuusteoriaa. Onneksi kaikki päättäjät eivät ole reippaita nuoria miehiä.

Kirjoittaja on soster-asioista kiinnostunut nuori mies, joka harrastaa organisaatioteoriaa.

tiistai 11. elokuuta 2009

Loppukesän tunnelmat ja terveydenhoidon kriisi

Keväällä taloustaantuma aiheutti tarpeen äkillisille tasapainotusliikkeille kuntataloudessa. Olin mukana päättämässä sosiaali- ja terveyspuolen leikkauksista. Päätökset eivät olleet helppoja tai mukavia.

Suomalainen julkinen terveydenhoito on ollut mielestäni kriisissä jo 90-luvun alun lamasta saakka. Perusproblematiikka on yksinkertainen. Kokoajan markkinoille tulee parempia ja parempia hoitoja, jotka maksavat enemmän. Hoitojen ansiosta ihmiset elävät pidempään. Kuitenkaan terveyspuolen resurssit eivät kehity samaa tahtia, joten jossain vaiheessa on pakko alkaa joko priorisoimaan hoitoja tai päättää olla tarjoamatta joitain hoitoja julkisella puolella. Jos mitään ei tehdä, priorisointi tapahtuu sattuman kautta ja kokonaiskuvan kannalta epäedullisesti.

Hoitojen priorisointi kansantalouden kannattavuuden kannalta tarkottaisi nuoren ja työkykyisen väestön asettamista etusijalle. Toisaalta hoitojen rajaamista pois julkiselta puolelta on toteutettu esim. Kanadan mallissa, missä tiettyä hoitoa saa vain joko julkiselta tai yksityiseltä puolelta, mutta ei molemmista.

Mitä muita vaihtoehtoja meillä on?

Suuri osa KELA:n korvaamista lääkekuluista päätyy patentti- ja immateriaalioikeuksien kautta mm. amerikkalaisten lääkefirmojen taskuun. Haluan tukea liiketoimintaa, sillä talouden on oltava kunnossa, jotta voisimme ylipäätään käyttää mitään verorahoja. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä firmojen kannattaa tehdä tuottaaksen eniten voittoa. Haluammeko kannustaa immateriaalioikeuksien omistamista ja niiden puolustamista juridisin keinoin vai kehitystä ja uusien hoitojen syntyä?

Yritysten leipälaji on tuotteistaminen, markkinointi ja tuotteiden jakelu. Tieteellinen tutkimus taas sopii parhaiten yliopistoihin, missä tiedon jakamista ja edelleen kehittämistä arvostetaan. Yhteiskunnallista kehitystä pitäisi viedä siihen suuntaan, että tutkimus olisi julkisrahotteista ja yrityksissä tutkimuksen sijaan keskityttäisiin tuotteisiin.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Ajatuksia päivähoidosta

Siinä mielessä en ole poikkeuksellinen nuori mies, että koko sosiaalisektori oli minulle lähinnä musta aukko eli tuntematon alue - viime vuodenvaihteeseen asti. Sitten minut valittiin pitämään huolta Espoon kaupungin sosteriasioista*. Kyllä, olin osoittanut kiinnostukseni, sillä onhan kyseessä iso bisnes (n. 750 miljoonaa euroa vuodessa) sekä aiheen mystisyys kiehoi minua. Alkoi hurja perehtyminen, päivähoidosta terveysasioihin ja edelleen palvelukoteihin. (*soster = sosiaali- ja terveys, näin meidän asiantuntijoiden kielellä)

Päivähoito on olennainen osa kunnallisia palveluja, sekä kunnallispolitiikka. Vai onko? Eihän tällaisella peruspalvelulla saisi harrastaa likaista kähmintää ja lehmänkauppoja, mitä politiikassa harva se päivä tapahtuu. Silti kunnallispoliitikot näitä asioita hoitavat, ne penteleet! Mitä poliittisia jännitteitä päivähoidossa muka sitten voisi olla? Mietitäänpä seuraavia väitteitä.

Päivähoito on:

- subjektiivinen oikeus eli vanhemmilla on aina oikeus laittaa lapsensa päivähoitoon, jos he niin haluavat
- välttämätön lasten sosiaaliselle kehitykselle
- huono, laitosmainen tai jopa fasistinen systeemi, joten parempi paikka lapselle on kotona .
- tärkeää työtä, johon vaaditaan korkeakoulututkinto ja siitä pitää siksi maksaa samaa palkkaa kuin mitä muut korkeakoulutetut saavat**
- kaupungille kallis järjestelmä, ja olisi parempi jos suurempi osa vanhemmista hoitaisi lapsensa kotona. Lisäksi päivähoito pitäisi olla tarveriippuvaista, että kotona olevat vanhemmat eivät turhaan kuormittaisi kunnan taloutta!

(**: Tarkemmat speksit kertovat, että koulutusasteita on useampi.)

Aika hurjia väitteitä suuntaan ja toiseen, etten sanoisi. Jäsennellään näitä väittämiä. Mitä näkökulmia ne edustavat? Päivähoito on:

- subjektiivinen oikeus eli vanhemmilla on aina oikeus laittaa lapsensa päivähoitoon, jos he niin haluavat (vanhempien subjektiivinen näkökulma)
- välttämätön lasten sosiaaliselle kehitykselle (pedagoginen näkökulma)
- huono, laitosmainen tai jopa fasistinen systeemi, joten parempi paikka lapselle on kotona. (kilpaileva pedagoginen näkökulma)
- tärkeää työtä, johon vaaditaan korkeakoulututkinto ja siitä pitää siksi maksaa samaa palkkaa kuin mitä muut korkeakoulutetut saavat (tasa-arvonäkökulma)
- kaupungille kallis järjestelmä, ja olisi parempi jos suurempi osa vanhemmista hoitaisi lapsensa kotona. Lisäksi päivähoito pitäisi olla tarveriippuvaista, että kotona olevat vanhemmat eivät turhaan kuormittaisi kunnan taloutta! (kaupungin subjektiivinen näkökulma)

No justiinsa joo, ota tästä nyt selvä. Väitteethän ovat kertakaikkiaan ristiriidassa keskenään. Pitäisikö näistä nyt muodostaa kompromissi? Sellainen missä kaikkien näkökulmien edustajat häviävät. Toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta kukaan ei kokonaan. Kuka sitten häviää enemmän ja kuka vähemmän? No, se on politiikkaa.

Omat arvoni

Entäs minä sitten? Miten omat arvoni heijastuvat näihin väitteisiin.

Kannatan subjektiivista päivähoito-oikeutta, jos siihen vain on kaupungilla varaa. Näinpä juuri, turvaudun poliitikkomaiseen ehdolliseen lausahdukseen, sillä subjektiivisen oikeuden poisto ei vaaranna kenenkään henkeä, kuten jotkut muut sosterialan supistukset voivat tehdä. Erilaisista valinnaisista hoitomuodoista (päiväkoti, perhepäivähoito, kunnallinen, yksityinen jne.) vanhemmat voivat mielestäni vapaasti päättää minkälaisen he lapselle haluavat.

No mitenkäs, kannatanko tasa-arvoa? Pitäisikö kaikkien korkeakoulutettujen palkat olla yhtä suuret? Valitettavasti en usko, että tähän koskaan päästäisiin. Mielestäni markkinatalous antaa tähän hyvän selityksen, nimittäin päiväkodin kasvatushenkilöt kilpailevat kotiäitien kanssa kustannustehokkuudesta. Tämä on se, mikä näkyy palkkatasossa. Kaupungille vain on edullisempaa maksaa vanhemmille tukia Espoo-lisällä (~8000e/vuosi, ja mainittakoon vielä että vaikka rahat tulevat KELAn kautta, ne ovat silti kunnan rahoja), kuin maksaa lapsen päivähoito (~13000e/vuosi). Yksityisellä puolella työskentelevät (tekniikan yms.) korkeakoulutetut kilpailevat vain keskenään, ja sitä kautta asettavat omalle työlleen arvon, joka historiallisesti on ollut suurempi. Maailma ei kuitenkaan ole ihan näin raadollinen, sillä ammattiyhdistykset ja valtio ovat myös mukana muodostamassa työehtosopimusta, joka taas vaikuttaa palkkasummaan.

Ei hitto vie, kokoomus ja kovat arvot! Tätäkö se on? Itse asiassa kuvasin palkan suhteen vain nykytilanteen, sen mikä on edellä esittämieni näkökulmien kompromissi. Akateemisesti mielenkiintoinen, mutta toisille tunteet esillenostava asia.

torstai 19. helmikuuta 2009

Kirjoittelua eduskuntaan

Olen kirjoittanut usealle kansanedustajalle välillä kitkerääkin palautetta Lex Nokian tiimoilta. Joillekin jopa useampaan kertaan. Kasvotustenkin on tullut haasteltua.

Ensimmäiset kerrat olivat syksyllä. Nyt kokosin ajatukseni yhteen ja laitoin hela hoidon myös tähän blogiin (kts. alla).

Tarkoitus ei pyhitä lakia (Lex Nokia)

Lex Nokia on saanut jo paljon aikaan, mm. aktiivisen kansalaisliikkeen ja sekoittanut hallituspuolueiden työskentelyä, vaikka se ei ole vielä edes voimassa. Puran tässä tekstissä hieman auki lain alkuperää ja nykytilanteen problematiikkaa, ja sen jälkeen yritän muotoilla, mistä tässä oikein kiikastaa.

Lainsäädännössä lähdetään ongelmalähtöisestä ajattelusta, jossa koettuun tarpeeseen vastataan sopivalla lailla. Lex Nokia ei ole poikkeus tässä suhteessa. Lain juuret ovat edellisessä sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (516/2004), tai pikemminkin sen seurantaryhmän havaitsemissa puutteissa. Puutteet liityivät lähinnä väärinkäytösten estämiseen ja selvittämiseen.

Tästä irrallaan on käynyt kiivas keskustelu yrityssalaisuuksien vuotamisesta. Punaisena vaatteena on erityisesti nähty yrityssalaisuuksien vuotamisen mahdollisuutta yrityksen omaa tietojärjestelmää käyttäen. Tässä yhteydessä on käytetty analogiaa, että pankin ryöstäjä tallettaisi rahansa viereiselle kassalle. Paino on siis ollut tekotavassa, ja sen röyhkeydessä, eikä varsinaisesti itse teossa. Lukuisista (IP-pohjaisen) tietoliikenteen mahdollistavista tekotavoista on valittu jostain syystä vain yksi, eli sähköposti, todennäköisesti sen yleisen tunnettavuuden takia. Itse yrityssalaisuuden vuodosta (ja/tai teollisuusvakoilusta), eli pankin ryöstämisestä säädetään muualla laissa erikseen.

Lex Nokian tarpeen on siis esitetty olevan laajempi kuin pelkkään yrityssalaisuuksien vuotamisen vaikeuttaminen, ja nykymuodossaan se koettaakin selvästi vastata johonkin laajempaan ongelmaan kuin pelkkä yrityssalaisuuksien vuotamiseen. Osittain tästä syystä käsitteellisiä laajennuksia, jotka aiheuttavat sekaannusta, on useita. Väärinkäytösten laajaan käsitteeseen on nivottu suppea yrityssalaisuuksien vuotamisen käsite, vaikka kyse ei välttämättä ole ollenkaan samasta ongelmasta. Lisäki laki koskee kaikkea (IP-pohjaista) tietoliikennettä (laaja käsite), mutta usein kuulee puhuttavan vain sähköpostista (suppea käsite) ja yritykset (suppea käsite) sotketaan mukaan, vaikka laissa puhutaan yhteisötilaajista (laaja käsite).

Yhteisötilaajilla (mm. taloyhtiöt, koulut, yliopistot, kirjastot, eduskunta ja yritykset) on mahdollisuus valvoa kansalaisten netin käyttöä. Riittää, kun jaettavaan ohjesääntöön kirjataan vaikkapa epäsovinnaisen materiaalin käytön kielto, joka sinällään jo takaa mahdollisuuden kaiken liikenteen jatkuvaan valvontaan. Valvonnan käynnistäminen on sen jälkeen pelkkä ilmoitusluontoinen asia. Epäsovinnainen materiaali on vapaasti määriteltävissä, ja voi olla esimerkiksi aikuisviihdettä, ääriryhmien propagandaa, poliittisen viestin omaavia sivuja, evoluutio-opin tai kreationismin kieltäviä sivuja tms. Yksikin keksitty syy riittää. Teknisenä yksityiskohtana todettakoon, että kiellon rikkomisen tulee aiheuttaa "merkittävää haittaa tai vahinkoa", mutta sen täsmällistä määritelmää ei laista löydy. Esimerkiksi lisääntynyt verkonkäyttö voi olla tällaista, mikä voisi olla peruste kieltoon minkä tahansa videopohjaisen materiaalin kohdalla. (Videot vievät paljon kaistaa.)

Resurssien riittävyydestä on myös keskusteltu. Aikaisemmissa perusteluissa tietosuojavaltuutettu on esitetty eräänlaisena ratkaisuna näiden valvontaan (vaikka tosiasiassa valvonta tapahtuu vain yhteisötilaajan antamien mahdollisten ilmoitusten kautta) poliisin resurssien ollessa niukat. Nopeasti voidaan kuitenkin joutua tilanteeseen, missä valvontakapasiteetti loppuu. Jos 200 000 yritykselle ja lukuisille muille yhteisötilaajille annetaan oikeus seurata käyttäjien tietoliikennettä, iso osa niistä käyttänee tilaisuutta hyväkseen. Resurssointiin liittyen valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) hallintovaliokunnalle osoittamassa muistiossa (7.10.2008) pidetään erittäin ongelmallisena sitä, että tietosuojavaltuutetulle esitetään näitä uusia tehtäviä.

Voidaan sanoa, että nykymuodossaan laki on kyllä vastaus yrityssalaisuuksien vuotamisen vaikeuttamiseen, mutta koska laki on itseasiassa paljon laajempi, se ei vastaa sille asetettuun ongelmaan. Tietoliikennetekniikan väärinkäytöstä ja yrityssalaisuuksien vuotamisen vaikeuttamisesta pitäisi säätää laissa erikseen, koska ne ovat eri asioita. Osaksi tästä syystä Lex Nokian yhtenä ongelmana nähdään kansalaisten perusoikeuksien poljenta. Oikeusoppineiden yksimielisen lausunnon perusteella Lex Nokia on perustuslain vastainen. Lisäksi valvontaoikeuksien myöntäminen laajennetusti kaikille yhteisötilaajille on perusteetonta, mikä on herättänyt myös huomattavasti kritiikkiä.

Mielestäni laki tulisi vetää pois käsittelystä ja asettaa takaisin suunnittelupöydälle. Olisi järkevämpää, jos sähköisen viestinnän tietosuojalaki keskittyisi pelkästään varsinaisten teknisten väärinkäytösten sekä tietoturvaongelmien selvittämiseen, ja työelämäkysymykset säädeltäisiin laissa yksityisyyden suojasta työelämässä, jossa on jo valmiiksi rakenteet jopa viestien avaamiseen, ei pelkästään tunnistetietojen seuraamiseen.




Espoossa 19.2.2009,


Ville Lehtola

Diplomi-insinööri
Espoon kaupungin varavaltuutettu
Espoon Kokoomuksen hallituksen jäsen

maanantai 26. tammikuuta 2009

Vaalien aftermath: luottamustoimet

Lokakuun lopussa pidettyjen vaalien tulokset soivat minulle 3. varasijan. Jos siis Kokoomuksella on kolmen valtuutetun vajaus, pääsen painelemaan tuota kuuluisaa nappia.

Minulle on myös annettu kunnia kuulua
* Kokoomuksen valtuustoryhmään (=26 valtuutettua + 3 varavaltuutettua)
* Espoon Kokoomuksen hallitukseen (eli aluejärjestö)
* Leppävaaran Kokoomuksen hallitukseen,

sekä valtuustoryhmän kesken päätimme, että olen myös

* sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, ja
* ko. lautakunnan päivähoitojaoston jäsen.

Voisi sanoa, että luottamusta kaadettiin päälle oikein kunnon satsi. Olen erittäin tyytyväinen ns. poliittiseen positiooni.

Hieman ajankäytöstä. Kaikki nämä luottamustoimet ovat tarkoitettu työssä käyville, joten kokoukset pidetään lähinnä iltaisin. Arvioin näitten parissa kuluvan vähintään 5 iltaa kuukaudessa. Jos lasketaan realistisesti ja otetaan valmistautumisajat ym. mukaan, lopputulema on kaksi tai kolme iltaa viikossa.

Valtuustoryhmässä käydään läpi tulevan valtuustokokouksen asialista, keskustellaan ja päätetään asioista etukäteen. Suurimpana puolueena voimme käyttää näin valtuustoryhmän kokoetua asioiden ajamiseen.Aluejärjestön hallitus toimii tiiviissä yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa. Aluejärjestö tukee valtuustoryhmää ja hoitaa puolueen asioita mm. vaalityön. Paikallisjärjestöt kuten Leppävaaran Kokoomus ovat aluejärjestön jäseniä. Ne toimivat omissa kaupunginosissaan ja "levittävät ilosanomaa". :)