keskiviikko 26. elokuuta 2015

Korkeasti koulutettujen työttömyys ja sen ratkaiseminen

Heinäkuun 2015 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 15 862 ja työttömyysaste oli 11,6 %. Koko maassa työttömyysaste oli 14,5%. Näiden suurten lukujen varjossa vika ei siis välttämättä ole itse työttömässä, hänen työhakemuksissaan, niiden määrässä tai CV:n ulkoasussa.






Teollisen yhteiskunnan malli, jossa työtön hakee työtä toimivilta työmarkkinoilta ei toimi, jos toimivia työmarkkinoita ei ole. Tämä koskee erityisesti korkeastikoulutettuja, joilla on sellaista erikoisosaamista, mitä ei ole vielä täysimääräisesti kaupallistettu. Siksi korkeasti koulutetut tulee ottaa itse mukaan luomaan työpaikkoja.

Twitterissa on työttömät tohtorit ovat alkaneet järjestäytyä #tohtoriverkosto-hashtagin alle. Järjestäytymisen jälkeen seuraava askel olisi saada esimerkiksi #tohtoriverkosto:on osallistuminen osittain tai kokonaan korvaamaan perinteisen virallisen työnhakuvelvoitteen. Tärkeintä tässä on se, että tällainen toiminta saa yhteiskunnallisen hyväksynnän, että ne jotka siihen osallistuvat saavat hyväksynnän siitä, että yrittävät parhaansa, eikä sitä tuomita puuhasteluna. Tai kuten nykyään työttömyys tuomitaan. Hyväksyntä motivoi, se sallii innostumisen, ja on avain parempaan huomiseen.

Tabuna tässä on se, että korkeakoulutetuilla on usein sellaista näkemystä ja draivia, mitä muilla ei välttämättä ole. Sama malli ei toimi kaikille.

Ideaalitapauksessa työnhaut voidaan ulkoistaa tällaisille korkeasti koulutettujen emergentisti rakentuville verkostoille. Lopputuloksena voisi olla esimerkiksi kollegiaalisesti perustettu startup, jossa osallisilla on alle 30% omistusta ja kullakin eri osaamista voisi olla hyvä platformi tehdä fast prototypingia. Alle 30% siksi, että yrittäjäehdot eivät täyty, ja siksi, että silloin yritys todennäköisemmin tekee jotain uutta, kun siinä on eri ihmisiä mukana. Yhden tai kahden hengen yritykset, joita perustetaan olemassaolevan ammatin harjoittamista varten ovat siis asia erikseen.

Espoossa koetetaan tarttua härkää sarvista, mikä on erinomaista.
Espoo Microsoftin irtisanomisista 21.8.2015:
Työpaikkansa menettäneiden asiantuntemus käyttöön uusien työpaikkojen luomisessa

Korkeasti koulutettujen verkosto ei tarvitse rahoitusta, ainakaan lyhyellä tähtäimellä, joten sen käynnistäminen on vaivatonta. Verkostoon osallistuvat työttömät työnhakijat saavat nykyiset työttömyyskorvauksensa. Korvausperusteet voitaisiin katsoa uudestaan kun kollegiaalisen yrityksen liikevaihto ylittää arvonlisäveron huojennuksen alarajan (22.500 euroa) tai kun yritys alkaa maksaa palkkaa tai osinkoa.

Tällä hetkellä firman perustaminen tappaa sosiaalituet, joten näitä uusia työpaikkoja ei kannata (suurella) henkilökohtaisella riskillä edes yrittää luoda. Tehdään muutos.