tiistai 6. joulukuuta 2011

Aalto murtuu hallintoon (HS 6.12. mielipide)


Kirjoitin mielipidekirjoituksen "Aalto murtuu hallintoon", joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.12. Haluan tässä tarkentaa yliopiston kokonaiskustannusmallin laskukaavaa, sillä kirjoituksessa se jäi epäselväksi. (Toimitus muokkaa teksteistä luettavimpia.) Projektin kokonaiskustannukset K lasketaan henkilösivukulukertoimen H = 1.52 ja overheadkertoimen O = 1.86 avulla bruttopalkoista B seuraavasti:

K = H*O*B = 2.83*B.

Näin ollen kerroin on lähellä kolmea. On selvää, että jonkinlaiset henkilösivukulut on hyväksyttävä kun pelkät lakisääteiset maksut edellyttävät noin 1.25 kerrointa. Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, pitäisikö myös Suomen Akatemian ja opetusministeriön hallintokulujen osuus ottaa huomioon kerrointa laskettaessa kun tarkastellaan verorahoilla tehtävää tutkimusta.

torstai 18. elokuuta 2011

Kaupungin palveluiden tuotteistaminen - Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa 15.8.2011

Pidin kaupunginvaltuustossa 15.8.2011 puheenvuoron, kun vuonna 2009 jättämäni aloite kaupungin palveluiden tuotteistamiseen liittyen käsiteltiin. Käytännössä aloitteeseen kirjoitettu vastaus hyväksyttiin ja niin ollen asia kirjattiin loppuun käsitellyksi. Itse puhe on tässä:

Arvoisa puheenjohtaja,
Hyvät valtuutetut,

Koska kaupungin budjetilla on raamit, painimme vuosittain sen kysymyksen kanssa, miten käytämme ne rahat mitä meillä käytettävissä on. Siis miten käytämme verorahat parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuotteistaminen on yksi keino, josta voimme saada apua, kun pyrimme kohti tätä parasta mahdollista rahankäyttötapaa. Kuvitelkaa, jos kaupungin tarjoama palvelukokonaisuus koostuisi erilaisista paketeista, joiden tarkka hinta ja laatu olisi selvillä. Tällöin sekä meidän kuntapäättäjien että virkamiesten mahdollisuus vaikuttaa resurssien jakoon ja kohdistamiseen paranevat olennaisesti. Myös läpinäkyvyys kaupunkilaisten suuntaan paranee, kun tarkkaan tiedetään mihin rahat käytetään.

Hyvät valtuustokollegat,

Tuotteistaminen on myös keino madaltaa rakenteellisia esteitä, kun ajatellaan kuntien välistä yhteistyötä. Ja edelleen, palveluita voidaan siten myös sujuvasti ostaa muiltakin kuin julkisilta toimijoilta.

Olen pääosin tyytyväinen valtuustoaloitteen vastaukseen. Tuotteistaminen nähdään tarpeellisena ja itsestäänselvänä suuntana kaupungin eri toimien kehittämisessä. On myös erinomaista, että tätä tuotteistamista ei harrasteta erillisinä projekteina, vaan että sitä tehdään jatkuvasti osana ydintoimintaa.

Kiitos!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Lyhyt puhe valtuustossa 23.5.2011

Normaalisti en blogaa puheitani, mutta tehtäneen poikkeus itse asian vuoksi. Puheessa käsitellään Espoon kaupunginvaltuuston rakennushankkeita (investointiohjelma).

"Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kanta-Leppävaarassa on huomattava pula päivähoitopaikoista. Siksi olen erittäin tyytyväinen investointiohjelmaan, niiltä osin kun se vastaa tähän huutavaan tarpeeseen. Roosaliinan ja Kepelin päiväkodit tulevat Etelä-Leppävaaraan ja uusi Painiityn alue saa oman päiväkotinsa (2012-2014).

Rohkenen iloita myös siitä, että Leppävaaran uimahallin peruskorjaus maauimaloineen on kaikesta huolimatta edelleen listalla (valmis 2015). Maauimala jäi aikanaan toteutumatta 1990-luvun laman vuoksi. Sen jälkeen uimahallin on käynyt kurkkimassa investointilistalla tai vastaavalla, useaan otteeseen.

Hanke on kehittynyt matkalla. Vuonna 2007 pidetyn arkkitehtikilpailun voittaja on käsittääkseni nykyinen toteutettava ehdotus (TUKAANI/BASIS). Toivon hartaasti, että nämä mainitsemani hankkeet, päiväkodit ja uimahalli, saadaan rakennettua tällä aikataululla.

Kiitos!