maanantai 27. helmikuuta 2012

Kovin kallis vuodepotilaita tuottava järjestelmä

Suomessa järjestelmät tunnetusti toimivat. Siksi kun kone yskii, vikaa kannattaa etsiä mielummin suunnittelusta kuin toimeenpanosta. Huoltosuhde ja sen ennustettu heikkeneminen ovatkin ajaneet meidät pohtimaan palveluverkon rakennetta ja kuntauudistusta. Jotain näissä pitäisi suunnitella paremmin.

"Huoltosuhde heikkenee." "Talouskatastrofi uhkaa." "On pakko tehdä jotain." Lienet myös lukenut väitteen jostakin. Mutta mitkä ovat väitteen takana olevat merkittävät tekijät ja numerot?

Valtakunnallinen ongelma

Suomen palvelujärjestelmä on tehokas. Harmillista on se, että se on alunperin suunniteltu hoitamaan ihmiset sänkyyn, eikä kotiin. Yli 70-vuotiaille tämä on kohtalokasta. Muutaman viikon petikuuri surkastuttaa vanhuksen lihakset eikä kävely enää onnistu. Loppusijoitus vuodeosastolle on valmis.

Terveyskeskuksen vuodeosaston potilas oli vuonna 2010 keskimäärin 76-vuotias.

Vuoden 2009 lopussa koko maan palvelujärjestelmässä oli sisällä yli 70.000 vanhusta, joista 43 prosenttia oli sanotaanko "kalliilla" paikoilla. Nämä ihmiset ovat palvelujärjestelmässä keskimäärin 3,8 vuotta ja heille osoitettu keskimääräinen hoidon arvo on 165.000 euroa henkilöä kohti (eli n. 3600 eur / kk). Huoltosuhteen ennustetaan heikkenevän nykyisestä arvostaan 0,5 arvoon 0,7 (huollettavaa per työssäkävijä). Tästä suoraan laskettuna nykyisiin vanhustenpalvelujen menoihin kohdistuu 40% leikkauspaine!

Vanhanaikainen järjestelmämme uhkaa meitä taloudellisen kurjuuden lisäksi myös inhimillisellä kurjuudella. Kuka oikeasti haluaa tulla loppusijoitetuksi vuodeosastolle? Siis kauppareissulla tapahtuneen liukastumisen jälkeen?

Pitkäaikaishoito pitää purkaa. Vuodeosastojen Järjestelmän tulee pohjautua (a) inhimillisesti ja (b) taloudellisesti kestävään malliin.

Käytännön ratkaisut ovat paikallisia

Pitkäaikaishoidon purkaminen tarkoittaa käytännössä arjen ja kotona asumisen tukemista. Hollannissa yli 65% vanhuksista asuu päiväpalveluin tuetussa palveluasunnossa (Suomessa 14%). Eli (a) siitä että saa tukea kotona asumiseen voi seurata professori Erkki Vauramon arvion mukaan (b) 1,1 miljardin euron vuotuinen säästö. Tämä tarkoittaa, että nykyisistä kuluista noin 80% ovat seurausta vanhanaikaisesta suunnittelusta ja siitä seuraavasta turhasta makuuttamisesta! Sinäänsä järkyttävää, mutta ratkaisu taloudelliseen ja inhimilliseen kurjuuteen on sentään olemassa.

Palveluasumisen lisäksi tarvitaan kuntoutusta. Seniorit eivät huvikseen tule sairaalaan. Erityisesti kun meillä on liukas talvi, heti leikkauksen jälkeen alkava kuntoutus on erittäin tärkeää. Jorvissa otettiin oppia Ruotsin Karolinska-sairaalan prosesseista. Nyt lonkkamurtumapotilaat pääsevät lähes kaksi viikkoa aikaisemmin sairaalasta kotiin ja vuositasolla säästyy miljoonia euroja:

Potilaat tuntuvat tämän hoidon myötä olevan paremmassa kunnossakin kuin ennen.

Espooseen (eli pääkaupunkiseudulle) on suunnitteilla uusi kuntoutussairaala, josta visioitiin kansallista ja jopa kansainvälistä public-private-partnership (PPP) mallisuoritusta. Eli jos sairaalan toimintaa häiritsevät ulkoiset tai tekniset asiat, veronmaksaja ei köyhdy.

Orkidea-sairaalaa kaavailtiin ensin Puolarmetsään. Kun rahoittajatahoa ei löytynyt kumppanuusmalliin, asiat mutkistuivat. Kun lisäksi rakennuttajat epäröivät ottaa vastuuta uudentyyppisestä rakennuksesta, sairaala nouseekin hieman erimuotoisena HUS Jorvin yhteyteen. Asiasta päätetään tänään (27.2.) Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kumppanuusmallia ei ole vielä heitetty romukoppaan, mutta ilman kumppaneita malli jää paperille, ja sinäänsä kelpo sairaala rakennetaan kaupungin varoilla.

Ruotsissa kumppanuusmalli sen sijaan näyttää toimivan. Skanska rakentaa Solnaan uuden Karolinska-sairaalan. PPP-mallin kumppaniksi on löytynyt Skanskan lisäksi brittiläinen investointirahasto Innisfree. Kumppanit vastaavat rahoituksesta, rakentamisesta sekä käytöstä ja ylläpidosta vuoteen 2040 asti. Ohessa Medi-Uutisten artikkeli aiheesta.

Korjausliikkeet

On tavallaan hämmentävää, miten vuodepotilaita tuottava järjestelmämme on voinut syntyä. Turussa 11% yli 75-vuotiaista on loppusijoitettu. Espoossa elämme noin 3% todellisuutta. Sen sijaan muualla Euroopassa päästään jopa alle prosenttiin. Vaikuttavana tekijänä on, että asiaan haetaan tietoisesti parannusta. Vaikka jäimme kelkasta jo 1960-luvulla, voimme nyt tehdä tarvittavat korjausliikkeet.

Ville Lehtola
Tekniikan tohtori

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

42 - kyllä vai ei? [Pääkaupunkiseudun pakkoliitoksesta]

Douglas Adamsin kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille tiedetään vastaus maailmankaikkeuteen, se on 42. Sen sijaan kysymystä ei tiedä kukaan, ja sen selvittämiseksi nähdään paljon vaivaa.

Pääkaupunkiseudun pakkoliitos on kuin tuo 42. Se on vastaus kysymykseen, jota kukaan ei ole onnistunut muodostamaan. Espoo, Helsinki ja Vantaa pystyvät kukin tuottamaan itsenäisesti ilman valtion apua kaikki palvelut. Verokertymiä tasaa valtionosuusjärjestelmä. Valtion puitesopimukset ohjaavat asuntotuotantoa ja rataratkaisuja pystytään todistetusti tekemään.

Linnunradan käsikirjassa kysymystä pyritään selvittämään maailmankaikkeuden parhaalla tavalla. Meillä voisi riittää maailman paras tapa. Kansainvälinen tiedeyhteisö tarjoaa tähän apua. Prof. Antti Hautamäen, Prof. Mari Vaattovaaran ja heidän ulkomaisten kollegoidensa tulokset tulisi ottaa vakavasti. Nämä tulokset kannustavat etsimään kysymys-vastaus-pareja. Ja näistä kannattaa keskustella.

”42, kyllä vai ei?” Kysymys on järjetön, eikä siihen voi vastata kuin tunteella. Sen sijaan tutkimustulosten mukaan kaikki vastaavat länsimaiset pakkoliitokset ovat epäonnistuneet.

Ville Lehtola
Tekniikan tohtori
Espoon varavaltuutettu (kok)

Alla Länsiväylässä 22.02.2012 julkaistu teksti:

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kirkolliskokousvaalit

Muutama mukava kokoomuslainen ylipuhui minut asettautumaan ehdolle viime seurakuntavaaleihin. Minut valittiin sekä Espoon kirkkovaltuustoon että Leppävaaran seurakuntaneuvostoon. Lupasin ottaa nämä luottamustoimet toisissaan, en ehkä kurttuotsaisen vakavasti, mutta tosissaan.

Valitsijamiehen rooli

Yksi tärkeä osa vaikuttamista on valitsijamiehenä äänestäminen silloin kun suoria vaaleja ei ole. Menneessä piispanvaalissa äänestin liberaalimpaa vaihtoehtoa.

Tämän helmikuun kirkolliskokousvaalissa ei ole kokoomuslaisten listaa, mutta Tulkaa Kaikki-liikkeen lista on. Tältä osin valinta on siis helppo, kun ääni ei mene vahingossakaan herätysliikkeen konservatiiveille. Löysinkin oivan (kokoomuslaisen) ehdokkaan, jota lähestyin sähköpostitse.

Moi Signe,

Bongasin nimesi Tulkaa kaikki-listalta. Äänestän sinua tulevissa vaaleissa. Haluan perustella valintaani ja toivon, että saat tästä eväitä jatkaa hyvää työtäsi kirkolliskokouksissa.

Alunperin ajattelin äänestää oman ikäistäni nuorehkoa miestä, joka jakaa saman arvomaailman. Sukupuoli on kuitenkin merkityksetön päätöksenteon kannalta, joka laajalti nojaa sivistykseen. Omaat kiitettävän sivistystason, joka toisaalta ilmenee tohtoriudestasi ja toisaalta kirjoittamistasi teksteistä.

Oppisivistyksen lisäksi arvomaailmakin voi kertoa sivistyksestä. Voin liberaalina helposti samaistua kannattamaasi yhdenvertaisuuden periaatteeseen, ja osallistamisen tärkeyteen. Energia ja ideat ovat yhteisössä, eivät keskushallinnossa.

Ekonomina ja kauppatieteiden tohtorina ymmärrät taloudelliset realiteetit, ja sen milloin ne vaikuttavat tai eivät vaikuta keskusteluun, joka voi välillä kummuta hyvinkin ideologisena. Eläkerahastoista tai muustakaan ei saa tulla ikävää yllätystä
myöhemmille sukupolvellemme.

Erityisesti ihastuin sloganiisi: "Jouduin 2. luokalla jälki-istuntoon, koska metelöin kirkossa. Olen edelleen ajatellut jatkaa samalla linjalla."

Siinä on tuoretta radikalismia: valmiutta kyseenalaistaa vanhoja tottumuksia ja taipumusta nähdä vanhat asiat uusin silmin.

Julkaisen tämän kirjeen blogissani, ja toivon että saan siihen myös julkaistavan vastineen.

Tsemppiä!

++Ville

Jälkisanat: Miksi vaikuttaa kirkossa?

Evankelisluterilainen kirkko on edelleen merkittävä tekijä yhteiskunnassamme. Perinteiden vaalijana sillä on erityinen asema arvokeskustelussa. Omasta puolestani koen, että modernit arvot ja perinteet sopivat hyvin limittäin. Siksi uskon luonnontieteilijänä siihen, että yhteiskuntaa voi muuttaa vaikuttamalla kirkon sisällä.