perjantai 19. marraskuuta 2010

Olkiluodon excursio

Fyysikkoalumni ry:n järjesti 19.11. päiväexcursion Olkiluotoon. Saimme tavallista laajemman kiertokäynnin ja selvityksen reaktorifysiikasta Teollisuuden Voiman (TVO) henkilökunnalta. En osaa nimetä mitään muuta ryhmää (kuin fyysikot), joka olisi yhtä vahvasti ydinvoiman takana pelkästään rationaalisin perustein. Aiheen asiantuntijat muistuttivat Säteilyturvakeskuksen olevan länsimaisittainkin tiukalla turvallisuuslinjalla, ja hyvä näin.

Yleisen mielenkiinnon asiana mainittakoon, että näillä näkymin kolmas ydinreaktori olisi sähköntuotannossa mahdollisesti vuonna 2013. Nelosreaktorin, jolle eduskunta antoi tänä vuonna luvan, suunnitelmat ovat pitkällä.

Posivan loppusijoitusonkalon käyttölupahakemus käsiteltäneen vuonna 2018, jolloin itse loppusijoitus alkaisi vuonna 2020. Polttoainesauvojen käytön jälkeinen jäähdytys välivarastossa kestää joitakin kymmeniä vuosia, joten loppusijoituksella ei ole mikään kiire. Lisäksi polttoaineen kierrätys ja uudelleenkäyttö voivat vielä yleistyä Suomessa, mikä tulee ottaa loppusijoituksessa huomioon.